Asuntohintojen aleneminen jatkui maaliskuussa – Oulu erottuu positiivisesti.

Asuntohintojen aleneminen jatkui maaliskuussa – Oulu erottuu positiivisesti. 1

Suurista kaupungeista ainoastaan Oulussa hinnat nousivat, runsaat kaksi prosenttia. EIJA KONTIO / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Vanhojen osakeasuntojen myyntimäärät vähenivät noin yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat maaliskuussa 4,1 prosenttia verrattuna viime vuoteen, kertoo Tilastokeskus.

Suurista kaupungeista vain Oulussa hinnat nousivat, runsaat kaksi prosenttia.

Vantaalla hinnat laskivat eniten, noin yhdeksän prosenttia edellisvuodesta.

Kiinteistönvälittäjien kautta toteutettiin maaliskuussa vajaat 3 400 vanhojen osakeasuntojen kauppaa. Tämä määrä oli yhdeksän prosenttia pienempi kuin viime vuonna samaan aikaan.

– Ensimmäiset tilastotiedot Iranin kriisin kärjistymisen ajalta osoittavat asuntomarkkinoiden olevan varovaisia korko- ja inflaatioriskien keskellä. Korko- ja inflaatio-odotukset nousivat maaliskuussa kriisin seurauksena, ja asuntokauppa eteni edellisvuotta hitaammin. Kauppaa kuitenkin tehtiin selvästi enemmän kuin kaksi vuotta sitten, kommentoi Hypo-pankin pääekonomisti Juho Keskinen tiedotteessa.

Asuntolainojen viitekorkoina käytetyt euriborit nousivat maaliskuussa jyrkästi Iranin sodan ja Hormuzinsalmen sulkemisen myötä. Korkojen nousu hidastaa asuntokauppaa ja estää hintojen kääntymistä nousuun, toteaa OP Pohjola tiistaina julkaistussa asuntomarkkinakatsauksessaan.

Asuntohintojen lasku on tullut suomalaisille tutuksi viime vuosina. Koko maan tasolla vanhojen osakeasuntojen kuukausittaiset hinnat ovat olleet laskussa vuoden takaiseen verrattuna syksystä 2022 lähtien.

Maaliskuussa vanhojen osakeasuntojen myyntiajat lyhenivät hieman edelliskuuhun verrattuna. Keskimääräinen myyntiaika oli koko maan tasolla 130 päivää, kun se helmikuussa oli 137 päivää.

Suurista kaupungeista asunnot liikkuivat nopeimmin Oulussa, missä keskimääräinen myyntiaika oli 106 päivää. Pisimmät keskimääräiset myyntiajat olivat Espoossa ja Kauniaisissa, 155 päivää, sekä Vantaalla, 145 päivää.

Uudisasuntojen kauppa hidastunut

Koko alkuvuoden eli tammi-maaliskuun aikana vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat keskimäärin 3,2 prosenttia edellisvuodesta.

Uusien asuntojen hinnoissa takapakkia kertyi suunnilleen saman verran, 2,9 prosenttia.

Tilastokeskuksen mukaan uusien osakeasuntojen kauppoja tehtiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vain 253 kappaletta.

Saatat pitää myös näistä