Citycon suunnittelee Myyrmannin, Koskikeskuksen ja Trion myyntiä.

Myyrmannin kauppakeskus sijaitsee Vantaan Myyrmäessä. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Kiinteistösijoitusyhtiö Cityconin hallitus on antanut hyväksyntänsä kolmen kauppakeskuksen myynnille. Citycon aikoo luopua Vantaalla sijaitsevasta Myyrmannista, Tampereen Koskikeskuksesta ja Lahden Triosta.
Ostajana olisi Noga Finland Retail Properties, joka on Cityconista ostotarjouksen tehneen G City -yhtiön osakkeenomistajien hallinnassa oleva yhtiö. Myynti toteutettaisiin kirjanpitoarvolla, joka ylittää 420 miljoonaa euroa. Kaupan toteutuminen edellyttää ostajan emoyhtiön osakeannin onnistumista.
Israelilainen G City ja sen täysin omistama tytäryhtiö Gazit Europe Netherlands esittivät kesällä ostotarjouksen kaikista Cityconin osakkeista. Ne omistavat tällä hetkellä lähes 90 prosenttia Cityconin kaikista osakkeista ja äänistä. Nykyinen jälkikäteinen tarjousaika jatkuu elokuun loppuun saakka.
Myynnissä olevien kauppakeskusten lisäksi Citycon omistaa Suomessa muun muassa Espoossa sijaitsevan Iso Omenan sekä useita kauppakeskuksia Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa.