Googlen on katsottu suosineen omia hintavertailupalveluitaan hakutuloksissaan. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Hakukoneyhtiö Google on valittanut Ruotsissa saamastaan vahingonkorvaustuomiosta, kertoi Dagens industri -lehti keskiviikkona.
Yhtiö tuomittiin heinäkuun alussa maksamaan noin 1,3 miljardin euron vahingonkorvaus ruotsalaiselle hintavertailupalvelulle Pricerunnerille. Googlen katsottiin suosineen hakutuloksissaan omaa hintavertailupalveluaan.
Jo vuonna 2017 EU:n komissio totesi Googlen väärinkäyttäneen markkina-asemaansa. Google väitti tehneensä sen jälkeen muutoksia toimintaansa. Oikeus kuitenkin totesi, että Google on jatkanut määräävän asemansa väärinkäyttöä hintavertailumarkkinoilla.
Google ei ole samaa mieltä oikeuden arvioinnista, Googlen Ruotsin viestintäjohtaja Joakim Larsson sanoi Dagens industrille.
– Vuonna 2017 Shopping-mainoksiin tekemämme muutokset ovat toimineet hyvin, Larsson viestitti sähköpostitse uutistoimisto TT:lle.