Eva pitää Suomen verotuskäytäntöjä haastavina omistajille ja yrittäjille.

Evan analyysin mukaan sääntely on monimutkaistunut, verotus on automatisoitunut ja veronmaksajalle on jäänyt vastuu verolainsäädännön tulkinnasta. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Ajatushautomo tuo esiin kuusi verotukseen liittyvää haastetta ja niiden mahdolliset ratkaisut.

Suomessa verotuskäytännöt ovat omistajien ja yrittäjien näkökulmasta vaikeita, toteaa Elinkeinoelämän valtuuskunta (Eva) analyysinsä perusteella.

Analyysin mukaan sääntely on monimutkaistunut, verotus on automatisoitunut ja veronmaksajalle on jäänyt vastuu verolainsäädännön tulkinnasta. Veroasioiden hoitaminen on käynyt niin kalliiksi ja virheille alttiiksi, että ilman juridista apua on lähes mahdotonta selvitä.

Tehokas katuminen käyttöön

Johtavan veroasiantuntijan Emmiliina Kujanpään analyysissä on tunnistettu kuusi verotuksen ongelmaa, joihin hän esittää ratkaisut.

Kujanpään mukaan verotuksen tulkintaongelmista ei nykyisin voi saada selvyyttä muuten kuin ennakkoratkaisupyynnöillä, jotka ovat kalliita. Uudeksi ratkaisuksi hän ehdottaa, että veronmaksajalla tulisi olla mahdollisuus nostaa tulkinnanvarainen asia esiin veroilmoituksessa ilman, että siitä seuraa sanktiota tai käsittelymaksua.

Toisena ongelmana Kujanpää mainitsee sen, että verottajan oikeudenvalvontayksikkö valittaa ennakkoratkaisuista innokkaasti. Kujanpään mukaan oikeudenvalvonnan roolin on muututtava puolueettomaksi siten, että verotuksen valvontaa tarkastellaan myös perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta.

Kolmantena Kujanpää esittää, että tehokas katuminen on otettava käyttöön Ruotsin esimerkin mukaisesti. Lisäksi lakia on muutettava niin, ettei veronkorotusta määrätä tulkinnanvaraisissa tapauksissa.

Kohtuulliset oikeudenkäyntikulut korvattava

Kujanpään mukaan veroriidan kustannukset voivat nousta satoihin tuhansiin euroihin, vaikka verovelvollinen voittaisi asian. Ratkaisuksi hän ehdottaa oikeudenkäyntikulujen kohtuullista korvaamista, kun verovelvollinen voittaa hallintotuomioistuimessa asian.

Viimeiseksi Kujanpää huomauttaa, ettei verovelvollisilla ole riittäviä mahdollisuuksia suulliseen kuulemiseen verotarkastusten yhteydessä, kun ne ovat muuttuneet suullisiksi.

Ratkaisuna hän ehdottaa, että oikaisulautakunnassa ja hallintotuomioistuimessa on annettava mahdollisuus suulliseen kuulemiseen aina, kun se on tarpeen prosessin nopeuttamiseksi sekä kustannusten vähentämiseksi.

YK