Israel ilmoittaa hyökänneensä sotilaskohteisiin Iranissa, räjähdyksiä useissa kaupungeissa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli Iranin hyökkäysten jälkeen kehottanut Israelin pääministeriä Benjamin Netanjahua pidättäytymään vastatoimista. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Iran laukaisi aiemmin ohjuksia Pohjois-Israelissa sijaitsevaa lentotukikohtaa kohti vastauksena Israelin toimiin Libanonissa.

Israel ilmoitti ilmavoimiensa iskeneen sotilaskohteisiin Iranin länsi- ja keskiosissa. Israelin asevoimat kertoi iskuista varhain maanantaiaamuna viestipalvelu Telegramissa.

Iranin valtiollisen television mukaan räjähdyksiä on raportoitu Iranin pääkaupungissa Teheranissa sekä Tabrizin ja Isfahanin kaupungeissa.

Israel kertoi lisäksi maanantaiaamuna, että Jemenistä on laukaistu ohjus Israelia kohti, jonka maan ilmatorjuntajärjestelmä pyrkii torjumaan. Jemenin huthikapinalliset ovat aiemmin toteuttaneet iskuja Israeliin Iranin tueksi.

Sunnuntai-iltana Iranin vallankumouskaarti ilmoitti laukaisseensa ohjuksia Pohjois-Israelissa sijaitsevaa lentotukikohtaa kohti vastauksena Israelin toimiin Libanonissa.

Iranin hyökkäysten jälkeen Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehotti Israelin pääministeri Benjamin Netanjahua olemaan ryhtymättä vastatoimiin.

– Soitan Bibille heti ja käsken häntä pidättäytymään vastatoimista. Kumpikin osapuoli on jo saanut osansa tapahtumista, Trump sanoi Axiosille sunnuntaina viitaten Netanjahuun tästä käytetyllä nimellä.

Trumpin mukaan sekä Israel että Iran olivat toteuttaneet iskuja, eikä lisää iskuja hänen mukaansa tarvittu.

Yhdysvaltalainen virkamieslähde kertoi myöhemmin Axiosille, että Trump ja Netanjahu olivat keskustelleet asiasta puhelimitse.

Lähde: Ei välittömiä jatkotoimia

Axiosin lähteen mukaan Trump oli pyytänyt Netanjahua antamaan aikaa diplomaattisen ratkaisun löytämiselle. Lähde kertoi Netanjahun aluksi vastustaneen ajatusta, mutta lopulta ainakin ”näennäisesti suostuneen” pidättäytymään toimista.

– Mielestämme presidentti sai hieman aikaa. Hän on melko vakuuttunut siitä, että olemme lähellä sopimusta Iranin kanssa, virkamies sanoi.

Ennen Israelin maanantaisia iskuja Axiosille puhunut lähde antoi ymmärtää, että Israel ei olisi ryhtymässä välittömiin jatkotoimiin.

Trump kommentoi Lähi-idän tilannetta myös muun muassa Financial Timesille. Hän totesi lehdelle antamassaan puhelinhaastattelussa, että Netanjahulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä sopimus, jonka Yhdysvallat neuvottelee Iranin kanssa.

– Minä teen päätökset. Minä teen kaikki päätökset. Hän (Netanjahu) ei tee päätöksiä, Trump sanoi lehdelle.

Israelin asevoimat: Paha virhe

Israelin asevoimien mukaan Iran laukaisi sunnuntai-iltana Israelia kohti yhteensä kymmenkunta ohjusta, joista jokainen torjuttiin.

Kyse oli tiettävästi ensimmäisistä Iranin ohjusiskuista Israeliin sen jälkeen, kun aselepo astui voimaan huhtikuussa.

Vallankumouskaarti kuvaili ohjuslaukaisua varoitukseksi ja totesi, että se oli vastaus Israelin sunnuntaisiin toimiin Libanonin pääkaupungin Beirutin esikaupunkialueille. Iran oli jo aiemmin varoittanut voivansa kostaa, jos Israel iskee Beirutiin.

Israelin asevoimien tiedottaja Effie Defrin luonnehti Iranin tekevän pahan virheen, kun se laukaisi ohjuksia Israeliin. Esikuntapäällikkö Eyal Zamir puolestaan totesi sunnuntaisten iskujen jälkeen, että Israelin asevoimat iskee Irania vastaan voimalla heti, kun tähän annetaan lupa.

Defrin sanoi omassa lausunnossaan, että Israel aikoo jatkaa sotatoimiaan Libanonissa sekä tehostaa operaatioitaan Libanonissa toimivaa äärijärjestö Hizbollahia vastaan.

Rauhanneuvottelut jumiutuneet

Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi keskusteli sunnuntai-iltana alueen viimeisimmistä tapahtumista Britannian, Ranskan ja Turkin ulkoministerien sekä Qatarin johtajan ja välittäjämaa Pakistanin kanssa. Asiasta kertoi Iranin ulkoministeriö iranilaisen Irna-uutistoimiston mukaan.

Puhelimitse käydyissä keskusteluissa keskityttiin Iranin ulkoministeriön mukaan siihen, miten Iran on reagoinut Israelin toistuviin aseleporikkomuksiin Libanonissa. Asiaa ei avattu lausunnossa tämän tarkemmin.

Israel ja Yhdysvallat aloittivat sodan Irania vastaan helmi–maaliskuun vaihteessa. Iran vastasi muun muassa tekemällä iskuja Israeliin sekä Yhdysvaltojen tukikohtiin Lähi-idän alueella.

Yhdysvallat ja Iran ovat sittemmin solmineet aselevon, mutta se on rakoillut useaan otteeseen, minkä lisäksi rauhanneuvottelut maiden välillä ovat pahasti jumittuneet. Iran on sitonut muun muassa sotatoimien lopettamisen Libanonissa ehdoksi neuvotteluissa etenemiselle.

Ilmatiloja suljettiin alueella

Iran ilmoitti sunnuntai-iltana sulkeneensa ilmatilansa maan länsiosassa toistaiseksi. Asiasta kertoi maan kansallinen siviili-ilmailuviranomainen.

Iranilaisen Mehr-uutistoimiston mukaan kaikki saapuvat lennot maan pääkaupungin Teheranin kansainväliselle lentokentälle on peruttu toistaiseksi.

Irak ja Syyria ilmoittivat niin ikään sulkevansa ilmatilojaan varotoimena sen jälkeen, kun Iran ampui sunnuntaina ohjuksia Israelia kohti niiden alueiden yli.

Irakin siviili-ilmailuviranomainen kertoi sulkevansa maan ilmatilan 72 tunniksi. Syyrian viranomaiset puolestaan ilmoittivat sulkeneensa maan eteläiset ilmakäytävät 12 tunniksi.

Iran iski Irakin puolelle

Varhain maanantaina Iranin vallankumouskaarti ilmoitti tehneensä iskun Irakin Kurdistanin alueella.

Asiasta kertoi iranilainen uutistoimisto Irna, jonka mukaan kaarti oli iskenyt terroristiryhmien päämajaan.

Iranin hallitus syyttää alueen aseistautuneita kurdiryhmiä länsimaisten ja israelilaisten etujen ajamisesta ja luokittelee ne terroristijärjestöiksi.

Sodan sytyttyä Lähi-idässä Iran on toistuvasti iskenyt kurdiryhmiä vastaan, vaikka niiden tukikohdat ja leirit on suurelta osin evakuoitu.

hallitusiOSviranomaisetYK