Kolumbian maanjäristyksen uhriluku päivitettiin alaspäin – katastrofi sai tuhannet tarjoamaan tukea

Kolumbian maanjäristyksen uhriluku päivitettiin alaspäin – katastrofi sai tuhannet tarjoamaan tukea 1

Pereirassa ihmiset raivasivat raunioita käsin toivoen löytävänsä loukkuun jääneitä henkilöitä. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Pelastustoimet jatkuivat tiistaina. Esimerkiksi 32-vuotias nainen löydettiin elävänä raunioista, kun paikallinen asukas oli kuullut avunhuutoja.

Kolumbiassa maanantaina tapahtuneen maanjäristyksen kuolonuhrien määrä on vähentynyt, kun Calin kaupungin ovat tarkistaneet aiempia tietoja.

Uusimpien tietojen mukaan uhreja on lähes 220, mikä on parikymmentä vähemmän kuin aikaisemmin ilmoitettiin.

Kolumbiassa tapahtui maanantaina magnitudin 7,4 maanjäristys. Maahan on julistettu hätätila, ja esimerkiksi Yhdysvallat on ilmoittanut myöntävänsä 15,5 miljoonaa dollaria hätäapua. Tukiviestejä ja avuntarjouksia on saapunut eri puolilta maailmaa.

Pelastusryhmät etsivät eloonjääneitä

Jälkijäristysten yhä jatkuessa tiistaina pelastusryhmät jatkoivat työtään etsien eloonjääneitä. He vetivät elävänä raunioista muun muassa 32-vuotiaan naisen, joka oli jäänyt sortuneen rakennuksen alle. Tapaus sai ihmiset hurraamaan ja taputtamaan.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Daniela Largo kannettiin raunioista siniseen peittoon käärittynä. Pelastajat halasivat toisiaan, ja sukulaiset huusivat riemusta.

– Olimme menettämässä toivomme, kunnes saimme puhelun, kertoi Largon äiti Sandra Milena Perez AFP:lle Pereirassa.

Perez kertoi, että paikallinen asukas oli kuullut avunhuutoja raunioiden alta.

– Hänen ansiostaan olemme tänään onnellisia, hän sanoi.

– Kotona hänen 12-vuotias poikansa odottaa häntä, Perez jatkoi.

Ihmiset raivasivat raunioita käsin

Pereirassa ja Calissa pelastusryhmät käyttivät nostureita, koiria ja raskaita koneita tuhoutuneiden rakennusten tutkimiseen. Vapaaehtoiset muodostivat ihmisketjuja ja raivasivat raunioita käsin toivoen löytävänsä sortuneiden rakenteiden alle loukkuun jääneitä henkilöitä.

Pelastajat pysähtyivät muutaman minuutin välein huutelemaan raunioihin ja kuuntelemaan, kuuluiko vastausta.

Kun jotkut perheet odottivat uutisia kadonneista läheisistään, toiset yrittivät selviytyä kotien, omaisuuden ja toimeentulon menetyksestä.

– Menetimme kaiken, sanoi Stella Galvis kyyneleitä pidätellen paettuaan romahtaneesta kodistaan.

Pimeän laskeuduttua perheet valmistautuivat nukkumaan puistoissa, kun jälkijäristykset vavisuttivat vaurioituneita kaupunginosia.

Monet kolumbialaiset ryhtyivät auttamaan. Tuhannet ihmiset toivat vettä, ruokaa ja tarvikkeita kärsineille alueille, ja verenluovutuspisteiden ulkopuolelle muodostui pitkiä jonoja.

Saatat pitää myös näistä