Mediat: Sofia Virta ei ollut ainoa edustaja, joka osallistui Erikoisjoukkoihin

Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Lundén oli myös mukana Erikoisjoukkojen kuvauksissa. Lassi Puhtimäki

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sekä perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Lundén osallistuivat Erikoisjoukkojen kuvauksiin. Ensimmäisenä asiasta raportoi viihdejulkaisu Uuno.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kertoo Iltalehdelle, että hänellä on käsitys Lundénin osallistumisesta kuvauksiin, mutta hänellä ei ole vahvistettua tietoa asiasta. IL on kuitenkin pystynyt vahvistamaan tiedon Lundénin osallistumisesta muulla tavoin.

Virran osallistumisesta Erikoisjoukkoihin heräsi kohu kesäkuussa. Virta jätti kuvauksien vuoksi väliin tasavallan presidentin järjestämät Kultaranta-keskustelut sekä eduskunnan alkoholilakiäänestyksen. Virta oli virheellisesti ilmoittanut poissaolonsa syyksi henkilökohtaisen syyn, vaikka tämä tarkoittaa yleensä omaa tai läheisen sairastumista. Kirjaus on sittemmin oikaistu.

Virta oli noin viikon ajan poissa eduskuntatyöstä.

STT:n tiedot: Sofia Virralle ei ole tulossa seuraamuksia hänen poissaolostaan

IL: Vihreiden Sofia Virta on poissa eduskunnasta tosi-tv-kuvausten takia

eduskuntaYK