OP Pohjola: Asuntojen hintojen nousun alkaminen viivästyy

Suurissa kaupungeissa väestön ikääntyminen vaikuttaa asuntokauppaan vähemmän kuin maaseudulla. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Asuntojen hinnat laskevat kuluvana vuonna prosentin verran, mutta ensi vuonna niiden ennustetaan nousevan kolme prosenttia, arvioivat OP Pohjolan taloustieteilijät. Väestön ikääntyminen tuo markkinoille merkittävän määrän asuntoja lähivuosina erityisesti alueilla, joilla kysyntä on jo valmiiksi heikkoa.
Asuntojen hinnat laskivat alkuvuonna koko maassa 2,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Suurissa kaupungeissa hinnat laskivat alkuvuonna keskimäärin kolme prosenttia.
Yli puolet omistusasunnoista on tällä hetkellä kotitalouksilla, joiden vanhin jäsen on yli 60-vuotias. Seuraavien kahden vuosikymmenen aikana markkinoille vapautuu arviolta lähes 30 prosenttia asuntokannasta.
Jo seuraavan kymmenen vuoden aikana vapautuvien asuntojen määrä on noin kymmenen prosenttia suurempi kuin edellisellä vuosikymmenellä.
Väestön ikääntymisen vaikutukset kohdistuvat suhteellisesti voimakkaimmin suurten kaupunkien ulkopuolelle ja erityisesti itäiseen Suomeen. Suurissa kaupungeissa vaikutus on vähäisempää, koska kysyntä on vahvempaa.