Pörssit päättyivät laskusuuntaisesti Yhdysvalloissa.

Tunnelmat arvopaperimarkkinoilla olivat heikentyneet muun muassa Yhdysvaltojen tuoreiden inflaatiotietojen vuoksi. Yhdysvaltojen inflaatio nousi korkeimmalle tasolle sitten kevään 2023. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Yhdysvalloissa New Yorkin pörssit päättyivät keskiviikkona laskusuunnassa.

Pääindekseistä eniten miinuksella oli teknologiapainotteinen Nasdaq, joka laski 2,0 prosenttia.

Teollisuusindeksi Dow Jones oli 1,9 prosenttia ja laaja-alainen S&P 500 1,6 prosenttia miinuksella.

Tunnelmat arvopaperimarkkinoilla heikkenivät myös uusien iskujen vuoksi Lähi-idässä sekä Yhdysvaltojen tuoreiden inflaatiotietojen takia.

Yhdysvaltojen inflaatio kiihtyi toukokuussa 4,2 prosenttiin, kun energian hintojen nousu vaikutti maailman suurimpaan talouteen. Tämä on korkein taso sitten huhtikuun 2023.

Yhdysvaltojen ja Israelin helmikuun lopulla aloittama sota Irania vastaan on johtanut energian hintojen jyrkkään nousuun. Iran on käytännössä sulkenut öljynkuljetuksille tärkeän Hormuzinsalmen. Sodan osapuolet ovat viime päivinä jälleen iskeneet toisiinsa Lähi-idän alueella.

Raakaöljyn hinnat olivat Suomen aikaa keskiviikkoiltana noin kahden prosentin nousussa. Pohjois-Amerikan WTI-laatu oli noin 90 dollaria barrelilta, kun taas Brent-laadun barrelihinta oli noin 93 dollaria.

Pörssit ympäri maailmaa olivat pääosin laskusuunnassa keskiviikkona.

pörssi