Prinssi William (vas.) ei ollut mielissään ehdotuksesta, jonka mukaan hänen puolisonsa, prinsessa Catherinen (oik.) tulisi muuttaa nimensä kirjoitusasua. Backgrid London LTD / AOP
Tuoreessa kirjassa kerrotaan, että Walesin prinssi William suuttui isälleen, Britannian kuningas Charlesille ja tämän puolisolle, kuningatar Camillalle, kun nämä esittivät nimenmuutosehdotuksen, kertoo New York Post. Kirjan mukaan Charles ja Camilla ehdottivat, että Williamin puoliso, Walesin prinsessa Catherine, muuttaisi etunimensä kirjoitusasua sen jälkeen, kun hän oli liittynyt kuninkaalliseen perheeseen.
– Sekä Charlesilla että Camillalla on kuninkaallinen monogrammi, joka koostuu kruunun alla olevista toisiinsa kietoutuneista C-kirjaimista. He ilmensivät huolensa siitä, että kolmas C-kirjaimeen perustuva kuninkaallinen symboli olisi liioittelua, Christopher Andersen kirjoitti teoksessaan Kate! The Courage, Grace, and Power of the Woman Who Will Be Queen.
– Haittaisiko Katea, jos hän muuttaisi koko nimensä kirjoitusasun muodosta "Catherine" muotoon "Katherine"?
Kirjassa kerrotaan, että William oli loukkaantunut ehdotuksesta, joka oli "pohjimmiltaan Camillan rauhoittelemiseksi tarkoitettu ylhäältä tullut määräys".
– Hän [William] totesi isälleen pyynnön olevan suorastaan loukkaava – ei ainoastaan Katelle, vaan myös tämän koko perheelle.
Kensingtonin palatsi ei ole kommentoinut kirjan väitettä.