Puolan pääministeri ilmoittaa maan valmistautuvan Venäjän sotilaallisiin provokaatioihin tulevina kuukausina.

Puolan pääministeri Donald Tusk ilmoittaa, että maa valmistautuu erilaisiin mahdollisiin tilanteisiin. AFP / LEHTIKUVA

Telegraphin mukaan Puolan infrastruktuuriin saattaisi kohdistua ohjus- tai droonihyökkäyksiä, tai Venäjä voisi lähettää maahan sotilaita.

Puola valmistautuu Venäjän mahdollisiin sotilaallisiin provokaatioihin lähitulevaisuudessa.

Pääministeri Tusk totesi BBC:n haastattelussa, että maa varautuu erilaisiin skenaarioihin sen jälkeen, kun mediassa raportoitiin Yhdysvaltojen varoittaneen Puolaa Venäjän uhasta.

Telegraph-lehti kertoi Yhdysvaltojen tiedustelutiedoista, joiden mukaan Venäjä saattaisi kokeilla aseellisia toimia Puolassa testatakseen Naton valmiutta puolustaa kumppaneitaan.

BBC:n mukaan puolalaisissa medioissa on kerrottu, että Yhdysvallat on antanut Puolalle useita vastaavia varoituksia Naton kumppanina.

Ilmaiskuja tai sotilaita?

Tusk mainitsi, ettei hän halua aiheuttaa pelkoa, mutta lähikuukaudet voivat olla ”ratkaisevia” ja sodan luonne on muuttunut.

– Nämä huolet ovat erityisen voimakkaita Baltian maissa, Tusk lisäsi puhuessaan toimittajille perjantaina.

Telegraphin mukaan Puolan infrastruktuuriin voitaisiin kohdistaa ohjus- tai droonihyökkäyksiä, tai Venäjä voisi lähettää maahan sotilaitaan.

On epäilty, että Venäjän tavoitteena olisi painostaa Ukrainan liittolaisia länsimaissa lopettamaan avun toimittaminen Ukrainalle, kun Venäjän hyökkäyssota jatkuu viidettä vuotta.

– Älkäämme pelätkö. Valmistaudumme erilaisiin tilanteisiin, mutta emme voi sivuuttaa (uhkia). Olemme tietoisia uhkista myös liittolaisiltamme saatujen tietojen perusteella, Tusk sanoi toimittajille.

Puolan presidentti Karol Nawrockinon on määrä osallistua ensi viikolla Turkin pääkaupungissa Ankarassa järjestettävään Naton huippukokoukseen muiden Nato-maiden johtajien kanssa.

Huolta myös Baltian maissa

Myös Baltian maissa on viime aikoina keskusteltu Venäjän aikeista. Latviassa kesäkuussa julkaistujen tiedustelutietojen mukaan Venäjä suunnittelisi provokaatioita Baltian maissa tai Puolassa.

Venäjällä ollaan turhautuneita hyökkäyssodan pitkittymiseen ja rintamalinjan jumiutumiseen. Sota on myös yhä enemmän vaikuttanut tavallisiin siviileihin Venäjällä sekä sotakassaan, kun Ukraina on iskenyt syvemmälle Venäjän energiakohteisiin.

BBC:n mukaan Liettuan Nato-suurlähettiläs totesi torstaina, että Venäjä todennäköisesti toteuttaisi hybridihyökkäyksiä perinteisen sotilaallisen hyökkäyksen sijaan.

NatoYK