Stora Enso suunnittelee sulkevansa yli satavuotiaan Veitsiluodon sahan Kemin alueella.

Stora Enson mukaan Veitsiluodon sahan toiminnan jatkaminen edellyttäisi huomattavia investointeja. JYRKI NIKKILÄ / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Yhtiö suunnittelee keskittävänsä mäntysahauksen muille sahoille, erityisesti Ouluun ja Kalajoelle.

Stora Enso aikoo sulkea yli 100-vuotiaan Veitsiluodon sahan Kemissä. Muutosneuvotteluiden piirissä on koko sahan henkilöstö, noin 60 työntekijää. Neuvotteluiden arvioidaan kestävän kolme viikkoa.

Yhtiö aikoo keskittää mäntysahauksen muille sahoille, erityisesti Ouluun ja Kalajoelle. Keskittämisen tavoitteena on Stora Enson mukaan tehokkuuden, kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantaminen.

Veitsiluodon sahan toiminnan jatkaminen vaatisi merkittäviä investointeja, kertoo Stora Enson Oulun liiketoimintayksikön johtaja Matti Lielahti tiedotteessa.

Kokonaisuudessaan Stora Enson Oulun liiketoimintayksikkö työllistää noin 900 henkilöä Oulun kartonkitehtaalla, sahalla ja satamaoperoinnissa sekä Veitsiluodon, Oulaisten ja Kalajoen sahoilla.

Maanantaina Stora Enso ilmoitti aloittavansa muutosneuvottelut Uimaharjun tehtailla Joensuussa, jossa on uhattuna 35 työpaikkaa.

liiketoimintaYK