Suomen Pankki julkaisi rahoitusjärjestelmän vakausarvion. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Suomen Pankki arvioi, että kansainväliset kriisit ovat heikentäneet taloudellista tilannetta ja aiheuttaneet häiriöitä rahoitusmarkkinoilla.
Epävakaa kansainvälinen ympäristö on lisännyt kyber- ja hybridiuhkien, kuten digitaalisten hyökkäysten ja haitallisen vaikuttamisen, esiintyvyyttä valtioiden välillä. Lisäksi tekoälyn nopea kehitys voi tulevaisuudessa mahdollistaa entistä vaarallisempia hyökkäyksiä pankkien tietojärjestelmiin ja -verkkoihin.
Suomen Pankki julkaisi rahoitusjärjestelmän vakausarvion keskiviikkona.
Arviossa pankki toteaa, että uhkatoimijat käyttävät tekoälytyökaluja hyökkäyksissään, ja että valtiollisten toimijoiden, hakkeriaktivistien ja kyberrikollisten välinen ero on hämärtynyt.
Ennakoimattomat tilanteet edellyttävät pankeilta entistä vahvempaa teknistä tietoturvaa ja toimintavarmuutta.
Suomen Pankki katsoo, että Euroopan tulisi vähentää suurta riippuvuuttaan yksittäisistä suurista Euroopan ulkopuolisista tieto- ja viestintätekniikan palveluiden tarjoajista.
– Nykyistä vähäisempi riippuvuus pienentäisi poliittisia ja rahoitusjärjestelmän operatiivisia riskejä, pankki toteaa vakausarviossaan.