Helsingin pörssissä on jälleen havaittavissa listautumisaktiivisuutta. VILJA SIRVIÖ / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA<p.Tämän vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana Helsingin pörssissä toteutettujen listautumisantien määrä nousi suurimmaksi viiteen vuoteen, kertoo konsulttiyhtiö EY:n tuore selvitys. Pörssiin tuli kuusi uutta yhtiötä.
EY Suomen listautumispalveluista vastaavan partnerin Päivi Pakarisen mukaan listautujien toimialoissa näkyvät globaalit suuntaukset. Tällä hetkellä keskiössä ovat puolustusteollisuus sekä tekoäly ja sen tukiteknologiat.
Myös kansainväliset listautumismarkkinat kokivat raportin mukaan voimakkaan kasvun vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Globaalisti toteutettiin yli 500 listautumista, joilla kerättiin yhteensä yli 190 miljardia Yhdysvaltain dollaria eli noin 165 miljardia euroa. Listautumisten määrä jäi hieman edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta, mutta kerätty pääoma yli kolminkertaistui. Kasvua vauhditti erityisesti avaruusyhtiö SpaceX:n historiallinen listautuminen.