Wall Streetin pääindekseistä eniten laskua koki teknologiapainotteinen Nasdaq. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Yhdysvalloissa New Yorkin pörssit päättyivät pääosin laskusuuntaan torstaina.
Sähköautovalmistaja Teslan osake on kokenut merkittävän arvonaleneman.
Yhtiö julkaisi keskiviikkona huhti–kesäkuun tuloksensa, joka jäi analyytikoiden ennusteista. Osake lähti heti tulosjulkistuksen jälkeen laskuun jälkipörssissä.
Torstaina Teslan osakkeen arvo oli lähes 15 prosenttia miinuksella.
Teslan lisäksi myös Googlen emoyhtiö Alphabet on ollut torstaina merkittävästi miinuksella. Alphabetin keskiviikkona julkaisema tulos ylitti odotukset, mutta yhtiön osake on silti ollut lähes seitsemän prosentin laskussa.
Yhdysvalloissa New Yorkin pörssit sulkeutuivat muutenkin pääosin laskussa torstaina.
Wall Streetin pääindekseistä eniten laskua koki teknologiapainotteinen Nasdaq, joka oli pörssipäivän päättyessä 2,2 prosentin miinuksessa.
Teollisuusindeksi Dow Jones puolestaan laski 1,0 prosenttia ja laaja-alainen S&P 500 1,2 prosenttia.
Brent ylitti 100 dollarin rajan
Raakaöljyn hinnat ovat viime aikoina jälleen selvästi nousseet tilanteen kärjistyessä uudelleen Lähi-idässä.
Brent-laadun barrelihinta nousi torstaina yli 100 dollarin ensimmäistä kertaa sitten toukokuun. WTI-laatu oli Suomen aikaa torstai-iltana noin 92 dollarissa. Molemmat laatuvaihtoehdot olivat torstaina useita prosentteja koholla.
Yhdysvaltojen Irania vastaan aloittama konflikti on johtanut öljyn hintapiikkeihin muun muassa öljynkuljetuksille tärkeällä Hormuzinsalmella esiintyneiden häiriöiden vuoksi.
Laivaliikenne salmella on ollut viime kuukausina lähes täysin pysähdyksissä. Lisäksi Yhdysvallat on syyttänyt Irania kauppa-aluksiin kohdistuneista iskuista, ja Yhdysvaltojen ja Iranin välinen aselepo on kariutunut maiden jatkettua hyökkäyksiään toisiaan vastaan.
Tällä viikolla tilanne kärjistyi entisestään, kun Jemenin huthit ilmoittivat aloittavansa Saudi-Arabian merisaarron Punaisellamerellä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi torstaina, että Yhdysvallat aikoo tehdä iskuja hutheja vastaan saudiarabialaisiin aluksiin kohdistuneiden iskujen vuoksi.