Viisi kansanedustajaa vaatii eduskuntaa tutkimaan, saako Vornanen jatkaa

Viisi kansanedustajaa vaatii eduskuntaa tutkimaan, saako Vornanen jatkaa 1

Vornanen on tuomittu useasta rikoksesta, kuten pahoinpitelystä, kahdesta laittomasta uhkauksesta sekä ampuma-aserikoksesta. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

voi lakkauttaa Vornasen kansanedustajuuden, mikäli kaksi kolmasosaa edustajista kannattaa sitä.

Viisi eri puolueiden kansanedustajaa esittää, että eduskunta tutkii, sallitaanko edustaja Timo Vornasen (tv.) jatkaa toimessaan.

Tänään eduskunnalle jätetyn ehdotuksen ovat allekirjoittaneet entinen ministeri ja RKP:n varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist, kokoomuksen Pihla Keto-Huovinen, SDP:n Matias Mäkynen, vihreiden Bella Forsgrén sekä asian alulle pannut Mai Kivelä vasemmistoliitosta. Kivelä sanoo STT:lle, että mukaan pyydettiin edustajia kaikista eduskuntapuolueista.

Vornanen on tuomittu useasta rikoksesta, kuten pahoinpitelystä, kahdesta laittomasta uhkauksesta sekä ampuma-aserikoksesta. Tuomiosta tuli lainvoimainen heinäkuussa.

Ehdotuksessa ei suoraan vaadita Vornasen erottamista, mutta hänen toimintaansa pidetään poikkeuksellisena.

– Edustaja Vornasen toiminta istuvana kansanedustajana ja poliisina osoittaa vakavaa harkintakyvyn puutetta ja on omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta ja arvostusta eduskuntaa kohtaan, ehdotuksessa sanotaan.

Mikäli eduskunta katsoo, ettei Vornanen ansaitse edustajantoimen edellyttämää luottamusta ja kunnioitusta, se voi julistaa kansanedustajuuden lakanneeksi, jos asiaa kannattaa vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

Perustuslakivaliokunnan on ensin otettava kantaa siihen, mitä Vornaselle määrätty vankeusrangaistus merkitsee kansanedustajalaitoksen arvovallan kannalta.

”Kansanedustajan toimenkuvaan ei sovi humalassa ampuminen”

Entinen liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Bergqvist sanoo näkevänsä asian ennen kaikkea kysymyksenä eduskunnan institutionaalisesta vastuusta ja kansanedustajan tehtävää kohtaan tunnetusta luottamuksesta.

– Siksi on perusteltua, että eduskunta arvioi, täyttääkö Vornanen edelleen ne edellytykset, joita kansanedustajan tehtävän asianmukaiselle hoitamiselle perustuslaissa asetetaan, Bergqvist sanoo tiedotteessa.

Kivelä sanoo pitävänsä Vornasen tekoja vakavina. Mahdollisen erottamisen suhteen hän kertoo odottavansa asiasta vielä perustuslakivaliokunnan kantaa ennen lopullista päätöstä asiassa.

– Itse olen kokenut, että aika ristiriitaista olisi, jos hän vain ihan normaalisti jatkaisi kansanedustajana tällaisten tekojen jälkeen, Kivelä sanoo STT:lle.

Keto-Huovisen mukaan kansanedustajan toimen pysyvyys on painava lähtökohta, johon puututaan vain poikkeuksellisesti.

– Vornasen syyllistyminen tahallisiin vakaviin rikoksiin heikentää vakavasti kansalaisten luottamusta eduskuntaan. Kuten olen aiemmin huomauttanut, lainsäätäjän on nautittava kansalaisten luottamusta, ja eduskunnan arvovaltaa on tarvittaessa suojeltava, Keto-Huovinen sanoo.

Mäkynen muistuttaa, että Vornanen sanoi tapahtuman jälkeen harkitsevansa hakevansa vapautusta edustajan toimesta, jos saa tuomion.

– Kansanedustajan ja eduskunnan toimenkuvaan eivät sovi humalassa ampuminen, rikollisuus ja tuomiot, Mäkynen sanoo.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
Saatat pitää myös näistä