Yhdysvaltojen työllisyysluvut jäävät selvästi ennakoitua heikommaksi.

Myös huhti- ja toukokuun työllisyyslukuja on päivitetty Yhdysvalloissa merkittävästi alaspäin. AFP / LEHTIKUVA

Työpaikkojen määrä Yhdysvalloissa kasvoi kesäkuussa huomattavasti odotettua vähemmän. Maatalouden ulkopuolisten työpaikkojen määrä lisääntyi yhteensä 57 000:lla, kertoi maan työllisyystilastoista vastaava virasto BLS. Dow Jones Newswiresin ja The Wall Street Journalin kyselyyn vastanneet ekonomistit olivat ennakoineet työpaikkojen määrän kasvavan 115 000:lla.

Huhti- ja toukokuun työllisyyslukuja on myös tarkistettu merkittävästi alaspäin.

Työttömyysaste laski kesäkuussa hieman ja oli 4,2 prosenttia.

OP Pohjolan seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen totesi sähköpostitse, että kesäkuun luvut olivat pettymys, mutta yhden kuukauden tietojen perusteella ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Hänen arvionsa mukaan Yhdysvaltain keskuspankki Fed keskittyy inflaatiotilanteeseen, eikä työmarkkinaluvut vaikuta pankin korkopäätöksiin.