Yli 50 prosenttia suurista suomalaisyrityksistä tunnistaa mahdollisuuksia puolustusteollisuudessa.

VILJA SIRVIÖ / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Suomalaisista suurista yrityksistä yli 50 prosenttia uskoo, että puolustusteollisuus tarjoaa liiketoimintamahdollisuuksia joko suoraan tai epäsuorasti, käy ilmi OP Pohjolan tekemästä kyselystä.

Lisäksi lähes 90 prosenttia suurista yrityksistä ilmoittaa kyselyssä, että kuluvan vuoden geopoliittiset tapahtumat ovat lisänneet yrityksen ja sen toimintaan liittyviä riskejä. Peräti 69 prosenttia vastaajista kertoo, että geopoliittinen tilanne on vaikuttanut yrityksen pitkän aikavälin strategisiin päätöksiin.

Yritykset ovat reagoineet geopolitiikan aiheuttamaan epävarmuuteen muun muassa tuomalla toimitusketjujaan Suomeen tai sen lähialueille. Tällaisia toimia on toteuttanut lähes kolmannes yrityksistä.

OP Pohjolan teettämään ja Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn osallistui 100 yritystä, joiden liikevaihto ylitti 200 miljoonaa euroa.

liiketoimintaYKyritykset