Erja Yläjärvi vuonna 2025. Juha Metso / AOP
Helsingin Sanomien päätoimittajan Erja Yläjärven (s. 1977) ja Iltalehden päätoimittajan Perttu Kauppisen (s. 1978) suhde on päättynyt.
Tieto asiasta ilmenee Yläjärven antamasta haastattelusta Suomen Kuvalehdelle. Haastattelussa Yläjärvi avaa suhteen alkuvaiheita ja siihen liittyviä reaktioita.
Yläjärvi myös ilmoittaa suhteen päättymisestä. Hän kertoo, että he ovat edelleen ystäviä.
Perttu Kauppinen vuonna 2018. Mirja Hussain
Yläjärvi ja Kauppinen tutustuivat toisiinsa työskennellessään Helsingin Sanomissa. Pari ilmoitti suhteestaan viime kesänä ja kertoi sen kehittyneen kevään aikana.
Kuitenkin monet tahot ovat spekuloineet, että suhde olisi alkanut jo aiemmin, kuten Suomen Kuvalehdessä todetaan.
Haastattelussa Yläjärvi kumoaa huhut ja vahvistaa, että suhde alkoi keväällä.
– On selvää, että tällaisessa roolissa, pörssiyrityksessä kuten Perttukin on, suhde on julkistettava todella nopeasti, Yläjärvi toteaa lehdelle.