Lahden Aleksanterinkadun bussipysäkillä asuva Sari Äyräväinen on sinut nykyisen elämäntilanteensa kanssa. Roope Hartikainen
Monet näkevät Aleksanterinkadun bussipysäkillä asunnottoman henkilön. Sari Äyräväinen puolestaan näkee siinä vain yhden vaiheen matkallaan kohti seuraavaa määränpäätä.
Aleksanterinkadun varrella on voinut jo usean viikon ajan huomata henkilön, joka vaikuttaa asuvan bussipysäkillä. Hän on Sari Äyräväinen, ja hän kertoo asunnottomuuden olevan hänen oma valintansa. Hänen kertomuksensa paljastaa myös laajempia ilmiöitä: miten ihmiset luovat merkityksiä, toivoa ja turvallisuuden tunnetta, vaikka elämä ei menisikään suunnitelmien mukaan.
Äyräväinen on kertomansa mukaan ollut koditon noin seitsemän vuoden ajan. Aiemmin hänet on voinut nähdä esimerkiksi Lahden Matkakeskuksessa, jossa hän vietti yönsä pitkän matkan bussien katoksessa – myös talven kylmyydessä. Matkakeskuksen aukioloaikoina hän vietti aikaansa sisätiloissa.
Äyräväinen kertoo tietävänsä, mitä tekee.
– Minusta ei tarvitse olla huolissaan.
Hän katsoo hymyillen silmiin ja vaikuttaa tarkkailevan, milloin toimittaja tekee muistiinpanoja hänen sanomisistaan. Kantamuksia on paljon, mutta jos niissä on kaikki elämän kannalta tarpeellinen, hän tulee hyvin vähällä toimeen.
Sari Äyräväisellä on tulevaisuuden suunnitelmia, mutta perinteinen asunto ei ole niissä tällä hetkellä mukana. Roope Hartikainen
Seitsemän vuotta sitten Äyräväinen luopui asunnostaan Hollolankadulla Lahdessa. Hän kertoo kokeneensa häirintää kotonaan. Tarkkoja yksityiskohtia tapahtumista ei enää voida varmistaa, mutta hänen mukaansa päätös lähteä syntyi vähitellen.
Aluksi hän suhtautui asunnottomuuteen kuten kuka tahansa kotinsa menettävä – uusi asunto olisi tärkeää löytää.
– Totta kai minä mietin, kun olin kadulla, että mitä minä teen.
Ajan myötä hänen suhtautumisensa kuitenkin muuttui.
– En minä enää viihdy samalla tavalla yhdessä paikassa sisällä kuin aiemmin.
Bussipysäkki ei hänen puheissaan ole päätepiste, vaan välivaihe.
– Ei. Tästä minä jatkan sitten.
Hän puhuu tulevaisuudesta yhä aktiivisesti ja kertoo aikovansa matkustaa Espanjaan selvittämään omia sukujuuriaan. Äyräväinen uskoo, ettei hän ole syntynyt Suomessa vaan Yhdysvalloissa, ja että osa hänen sukujuuristaan johtaa Espanjaan.
Vaikka hän kertoo jo saaneensa tietoa juuristaan, hän sanoo elämänsä alkuvaiheisiin liittyvän kysymyksiä, joihin ei ole saanut vastauksia.
– Kun lähden sinne, niin lähden.
Trion viereinen bussipysäkki ei ole Äyräväiselle ensimmäinen majoituspaikka. Hän on aiemmin majoittunut myös S-market Mascotin läheisyydessä Vapaudenkadulla sijaitsevalla pysäkillä. Otto Rotso
Äyräväisen tapa puhua elämästään herättää väistämättä kysymyksen: miten ihminen voi kokea olevansa tyytyväinen tilanteessa, jota useimmat pitäisivät hyvin vaikeana?
Tätä kysymystä pohti myös Jyväskylän yliopiston psykoterapian emeritusprofessori Jaakko Seikkula.
Moni pitää itsestään selvänä, että ihminen pyrkii pois tilanteesta, joka näyttää vaikealta tai turvattomalta.
Seikkulan mukaan ihmisen mieli ei kuitenkaan toimi näin yksinkertaisesti. Hän kommentoi asioita yleisellä tasolla.
– Ihmisille tulee käyttöön sellaisia ominaisuuksia, joita ei tavallisessa arkipäiväisessä elämässä ole käytössä. Kriisi ikään kuin avaa portteja sellaisille voimavaroille ja tavoille selviytyä, joita ei muuten koskaan tulisi ajatelleeksi.
Seikkulan mukaan ihminen voi myös aidosti sopeutua olosuhteisiin, joita ulkopuolinen pitää hyvin vaikeina.
– Ei siinä välttämättä ole kyse siitä, että hän loisi jonkinlaisen valetodellisuuden. Ihminen voi todella löytää sellaisen tavan sopeutua niihin elämän ehtoihin, joissa elää.
Seikkulan mukaan ihminen voi myös vähitellen alkaa rakentaa elämäänsä niiden mahdollisuuksien ympärille, joita pitää saavutettavina.
Jos aiempi elämä ei enää tunnu mahdolliselta, huomio voi siirtyä siihen, mistä on mahdollista selviytyä juuri nyt.
– Voi kuvitella, että sellainen elämä, jossa on ollut työpaikka tai perhe tai mitä tahansa, ei ole enää mahdollista. Silloin se rajautuu siihen kenttään, missä liikkuu, ja siinä käyttää niitä selviytymiskeinoja, joita on.
Toivon keskus Lahdessa Aleksanterinkadulla, jossa Sari Äyräväinen kertoo käyvänsä ruokajonossa. Otto Rotso
Äyräväisen elämäntilanne on poikkeuksellinen, mutta asumiseen liittyvät huolet näkyvät Lahdessa aiempaa laajemmin.
Lahden asumisneuvonnassa on havaittu aiempaa enemmän ihmisiä, joiden asuminen on vaarassa vuokravelkojen, toimeentulovaikeuksien tai muiden kasautuvien ongelmien vuoksi.
Asumisneuvonnan mukaan monien asiakkaiden taloudellinen liikkumavara on kaventunut viime vuosina. Pienikin muutos tuloissa tai menoissa voi käynnistää asumisen ongelmien ketjun.
Asumisneuvonnassa on tänä vuonna kohdattu myös selvästi aiempaa enemmän asunnottomia asiakkaita. Tammi–heinäkuussa palvelussa asioi 122 asunnotonta, mikä on lähes 30 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana. Asumisneuvonnan mukaan luku ei kuitenkaan kerro suoraan asunnottomuuden kasvusta, sillä muutosta voi selittää myös palvelun tunnettuuden lisääntyminen. Asunnottomuuden vuosittaiset tilastot valmistuvat loppusyksystä.
Lahden Matkakeskuksen bussilaiturilla Äyräväinen on yöpynyt myös talvella. Otto Rotso
Seikkulan mukaan ihmiset tarvitsevat tulevaisuudenuskoa lähes yhtä paljon kuin ruokaa tai suojaa.
– Jos sitä ei olisi, taitaisi olla kuolleita paljon enemmän kuin on.
Toivo ei kuitenkaan hänen mukaansa aina kohdistu samoihin asioihin. Vaikeissa olosuhteissa elävä ihminen voi alkaa rakentaa tulevaisuuttaan niiden mahdollisuuksien ympärille, jotka näyttävät hänelle realistisilta.
Äyräväisen elämässä Espanja ja sukulaissuhteisiin liittyvien asioiden selvittäminen vaikuttaa tällaiselta tulevaisuuden missiolta, jota tavoitella.
Kun häneltä kysyy, voisiko Espanjasta löytyä paikka, johon asettua pysyvämmin, vastaus tulee epäröimättä.
– Kyllä. Varmasti.
Etelä-Suomen Sanomat yritti löytää Äyräväisen tuttavia, mutta pitkään kodittomana olleen henkilön digitaalinen jälki internetissä voi olla hyvin rajallinen.
Tavoitimme kuitenkin ihmisiä, jotka tuntevat Äyräväisen. Useimmat heistä olivat kuitenkin haluttomia kommentoimaan hänen asioitaan. Siksi kaikkia hänen kertomiaan yksityiskohtia ei ole ollut mahdollista vahvistaa ulkopuolisista lähteistä, mutta hän itse kertoo pitävänsä suunnitelmaansa todellisena.
Äyräväisen lapsuudesta tietävät ihmiset kuvaavat hänen taustaansa kuitenkin toisin kuin hän itse. Heidän mukaansa hän on syntynyt Suomessa, eikä hänen perhetaustassaan ole heidän tietojensa perusteella mitään sellaista, mikä selittäisi hänen kertomuksensa Yhdysvalloista tai Espanjasta.
Sari Äyräväinen kokee kaupungin keskustan itselleen turvallisempana paikkana kuin mahdolliset syrjäisemmät alueet. Roope Hartikainen
Äyräväinen kertoo, ettei hänen kokemuksensa viranomaisista ole aina ollut myönteinen.
Äyräväisen mukaan viranomaiset ovat vuosien varrella kyllä kyselleet hänen tilanteestaan. Hän ei kuitenkaan koe tulleensa lähestytyksi samalla tavalla kuin bussipysäkillä juttelemaan pysähtynyt toimittaja.
– Ei millään tuommoisilla kysymyksillä, ei kertaakaan.
Äyräväinen sanoo yllättyneensä siitä, että hänen vointiaan, kuulumisiaan ja mahdollista avuntarvettaan voi kysyä myös toisella tavalla.
– Oli kauniisti sinulta ajateltu, että noinkin he voisivat kysyä, mutta ei ole kysynyt kyllä.
Kun häneltä kysyy eroa toimittajan ja sosiaalihuollon työntekijän lähestymistavan välillä, vastaus on lyhyt.
– No se on ihan eri tyyliä toi puhe.
Seikkula ei kommentoi Äyräväisen tapausta, mutta tunnistaa ilmiön yleisellä tasolla.
Hän kertoo tehneensä pitkään työtä kehittääkseen sellaisen lähestymistavan, jossa ihmistä ei tarkastella ensisijaisesti ongelmien, diagnoosien tai luokitusten kautta.
– Kovasti saa tehdä töitä, ettei työntekijöille tule sellaista luokittelevaa ja ongelmia etsivää otetta.
Seikkulan mukaan ihmisen kohtaaminen myönteisen kiinnostuksen ja uteliaisuuden kautta voi vaikuttaa myös siihen, onko tämä valmis ottamaan apua vastaan.
– Lähtökohta olisi sellainen hyväksyvä uteliaisuus. ”Ai jaa, mitä on tapahtunut? Kerro vähän lisää”, hän kertoo esimerkeistä puhutella ilman ennakkoluuloja.
Hänen mukaansa jo se, että toinen ihminen kokee tulevansa aidosti kuulluksi, voi lisätä luottamusta.
– Jos toisella on positiivinen asenne ja aito kiinnostus, se luo voimavaroja.
Talvinen viima voi olla pureva aukeilla paikoilla. Otto Rotso
Äyräväinen kertoo valitsevansa yöpymispaikkansa nimenomaan vilkkaista paikoista – ihmisten jatkuva läsnäolo lisää turvallisuuden tunnetta.
– Jos olisin jossain syrjässä, olisi turvattomampaa.
Seikkula sanoo kuulleensa saman ajatuksen monissa maissa. Hän on tavannut erilaisissa suurkaupungeissa sekä konfliktialueilla ihmisiä, jotka työskentelevät kadulla asuvien lasten ja aikuisten kanssa.
Yhteinen havainto on ollut, että kaikkein turvallisimpana paikkana pidetään usein juuri paikkoja, joissa liikkuu paljon ihmisiä.
– Kaikki sanovat, että on parasta nukkua keskellä kaupunkia. Se on turvallisin paikka.
Siksi Seikkula suhtautuu varauksella ajatukseen, että yhteiskunta pyrkisi siirtämään vaikeissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä pois näkyvistä paikoista.
– Voi olla, että Suomessa tapahtuu sitä, että nämä ihmiset pitää siivota näkymättömiksi.
Seikkulan mukaan kysymys ei lopulta koske vain asunnottomuutta. Se koskee sitä, miten ihmiset suhtautuvat toisiinsa.
Hän ajattelee, että yksi pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusajatuksista on ollut, että ihmisiä ei jätetä yksin.
– Se on varmaan yhteisön rikkaus.
Mutta samalla auttamisen pitäisi lähteä ihmisestä itsestään eikä pelkästä säälistä.
– Lähtökohta olisi se, mitä ihmisellä on.
Palveluiden lähellä liikkuu paljon ihmisiä, mikä voi vähentää turvattomuuden tunnetta. Otto Rotso
Äyräväisen oleskelu Aleksanterinkadun pysäkillä on myös Lahden seudun liikenteen tiedossa.
Joukkoliikennesuunnittelija Emilia Virtasen mukaan asiasta on tullut palautetta ja siitä on keskusteltu poliisin sekä kunnoss