Harryn ja Meghanin tiimin mukaan pari on jo hyväksynyt tarjouksen yöpyä matkansa aikana kuninkaallisessa kartanossa. SplashNews.com/AOP
Prinssi Harryn oli tarkoitus matkustaa Britanniaan heinäkuun alussa puolisonsa Meghanin ja parin lasten, Archien ja Lilibetin, kanssa. Nyt Sussexin herttua kuitenkin miettii suunnitelmiaan uudelleen, sillä poliisi ei ole suostunut tarjoamaan perheelle virallista suojelua matkan ajaksi, kertoo muun muassa BBC. Poliisisuojelu rahoitettaisiin verovaroin.
BBC:n lähteiden mukaan prinssi Harry on järkyttynyt päätöksestä, mutta hän haluaisi silti löytää tavan matkan toteuttamiseksi. Kielteinen päätös annettiin vain päiviä ennen perheen suunniteltua saapumista maahan.
Harryn ja Meghanin tiimin mukaan pari on jo hyväksynyt tarjouksen yöpyä matkansa aikana kuninkaallisessa kartanossa. Julkisuuteen ei ole paljastettu, missä rakennuksessa he majoittuisivat. Buckinghamin palatsin lähteet puolestaan kertovat, etteivät he ole saaneet parilta vahvistusta yöpymispaikasta.
Jos pari yöpyy kuninkaallisessa kartanossa, heille olisi tarjolla myös suojelua oleskelun aikana. Majapaikan ulkopuolella heidän olisi kuitenkin turvauduttava omaan yksityiseen turvallisuustiimiinsä.
Lopullinen päätös matkasta sekä Meghanin ja lasten osallistumisesta tehdään lähipäivinä.
Kuningas Charles on viimeksi tavannut lapsenlapsensa Archien ja Lilibetin vuonna 2022. Prinssi Harry kohtasi isänsä viime syyskuussa.