Rakennusyritys SRV kumoaa väitteet osallisuudestaan Garden Helsingille myönnetyssä valtionavustuksessa.

Helsinki Garden -monitoimihallin rakentamista suunnitellaan Töölöön, Nordenskiöldinkadun varrelle, ja se tulee pääosin sijaitsemaan maan alla. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Eduskunta keskeyttää poikkeuksellisesti kesätaukonsa tiistaina.

Rakennusyhtiö SRV kiistää olleensa mukana Garden Helsinki -monitoimiareenahanketta koskevassa poliittisessa päätöksenteossa. Yhtiö ilmoittaa tiedotteessaan toimivansa hankkeessa kustannusasiantuntijana ja mahdollisena rakennusurakoitsijana, mikäli hanke etenee toteutusvaiheeseen.

Areenahanke valitsi SRV:n kumppanikseen kehittämistyöhönsä viime vuonna.

– SRV Yhtiöt Oyj ei ole Garden Helsinki -hankkeessa kiinteistökehittäjän tai rakennuttajan asemassa, eikä yhtiö ole ollut osapuoli hankkeen poliittisen päätöksenteon edistämisessä, yhtiön tiedotteessa todetaan.

Julkisuudessa on aiemmin esitetty epäilyjä SRV:n suuromistajan ja kokoomusrahoittaja Ilpo Kokkilan mahdollisesta roolista hankkeelle myönnetyn ehdollisen valtiontuen edistämisessä.

Kokkila on tukenut kokoomusta Iltalehden mukaan vuodesta 2010 lähtien vähintään 123 000 eurolla. Viimeksi keväällä 2025 Kokkiloiden perheen rahoitusyhtiö Afortus lahjoitti 3 000 euroa pääministeri Petteri Orpon (kok.) alue- ja kuntavaalikampanjaan.

Kokkila on kiistänyt Iltalehdelle, että hän olisi millään tavoin mukana Garden-hankkeessa. Sen sijaan hän on mukana Helsinki Gardenin kanssa samaan aikaan kilpailevassa, Suvilahteen suunnitteilla olevassa tapahtuma-areenahankkeessa.

Hallitus koolle

Valtioneuvosto kokoontuu tänään ylimääräiseen yleisistuntoon Garden Helsinki -kiistan vuoksi. Kokouksen jälkeen iltapäivällä pääministeri Orpo vastaa median kysymyksiin.

Hallituksen on määrä antaa tiistaina eduskunnalle tiedonanto Garden Helsinki -hankkeelle myönnetystä ehdollisesta valtiontuesta. Tiedonannon jälkeen eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta.

Oppositio on vaatinut eduskuntaa koolle saadakseen Orpolta vastauksia areenahankkeen tuesta. Hallitus myönsi viime vuoden kevään puoliväliriihessä hankkeelle 35 miljoonan euron ehdollisen valtiontuen ohi virkamiesvalmistelun.

eduskuntahallitusOppoYK