Ebolatartunnan saanut henkilö oli lääkäri, joka oli saapunut Ranskaan kesäkuussa Kongon demokraattisesta tasavallasta. AFP / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ebolatartunta havaittiin Ranskassa.
Ranskan ensimmäinen ebolapotilas on toipunut, kertoo Ranskan terveysministeri Stephanie Rist.
Ebolatartunnan saanut oli lääkäri, joka saapui Ranskaan 23. kesäkuuta Kongon demokraattisesta tasavallasta. Lääkäri matkusti Ranskaan Air Francen lennolla. Lennolla olleet viisi muuta matkustajaa tunnistettiin mahdollisiksi altistuneiksi, ja heidät asetettiin varotoimena eristykseen.
Tapaus havaittiin Manner-Ranskassa, mutta tarkkaa sijaintia ei ole ilmoitettu. Lääkäri poistui lauantaina sairaalasta ja palasi kotiinsa, terveysministeri kertoi tiedotteessaan.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ebolatartunta havaittiin Ranskassa. Vuonna 2014 Länsi-Afrikan ebolaepidemian aikana kaksi ebolapotilasta kuljetettiin hoitoon Ranskaan, mutta heidän tartuntansa oli diagnosoitu jo muualla.
Kongon demokraattisessa tasavallassa käydään parhaillaan taistelua toukokuussa alkanutta ebolaepidemiaa vastaan. Maan hallituksen 2. heinäkuuta julkaisemien uusimpien tietojen mukaan tauti on tähän mennessä vaatinut ainakin 438 ihmisen hengen. Vahvistettuja tartuntoja on raportoitu yli 1 400.
Korjattu juttua: Kongon demokraattisen tasavallan epidemia alkoi toukokuussa, ei kesäkuussa.