Legend of the Seas -risteilijä oli vielä viime syyskuussa rakenteilla telakalla Turussa. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Tavaroiden ja palveluiden viennin yhteenlaskettu arvo nousi ennätyksellisiin lukemiin huhti–kesäkuussa verrattuna edelliseen vuoteen, kertoo Tilastokeskus. Viennin arvo kohosi 34,6 miljardiin euroon.
Tavaroiden viennin arvo kasvoi viisi miljardia euroa edellisvuodesta. Tilastokeskuksen mukaan kasvua selittää suurelta osin kesäkuulle ajoittunut risteilyaluksen toimitus Yhdysvaltoihin. Tullin mukaan risteilyaluksen arvo oli noin 1,9 miljardia euroa. Suomen koko tavaraviennistä Yhdysvaltojen osuus oli noin 18 prosenttia.
Tavarakaupan tase oli vuoden toisen neljänneksen aikana 3,9 miljardia euroa ylijäämäinen.
Sen sijaan palveluiden vienti laski neljä prosenttia huhti–kesäkuussa verrattuna viime vuoteen. Palveluiden tuonnin arvo sen sijaan kasvoi seitsemän prosenttia. Palvelutase heikkeni 1,1 miljardia euroa ja oli 2,1 miljardia euroa alijäämäinen.