Viron ulkomaantiedustelun johtaja Kaupo Rosin. AOP
Venäjän presidentti Vladimir Putin on vähentämässä vaihtoehtojaan sodassa Ukrainaa vastaan, toteaa Viron ulkomaantiedustelun päällikkö Kaupo Rosin uutistoimisto Reutersille antamassaan haastattelussa.
Rosinin mukaan Venäjä on tänä vuonna menettänyt enemmän sotilaita kuin se on onnistunut rekrytoimaan, ja länsimaiden asettamat talouspakotteet heikentävät Venäjän resursseja. Yleisen liikennallepanon julistaminen olisi Rosinin mukaan erittäin epäsuosittu toimenpide, joka voisi heikentää Venäjän yhteiskunnan vakautta.
– Kaikki nämä tekijät yhdessä luovat tilanteen, jossa jotkut Venäjän kansalaiset, myös korkeammilla tasoilla, alkavat ymmärtää, että heillä on merkittävä ongelma. On vaikeaa sanoa, mitä Putin tästä ajattelee, mutta uskon, että nämä asiat alkavat vaikuttaa hänen päätöksentekoonsa, Rosin kommentoi Reutersille.
Venäjän edistyminen taistelukentällä on ollut viime kuukausina hitainta sitten vuoden 2023. Myös Venäjän talous on supistunut kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 0,3 prosenttia.
Putin on vakuuttanut, että Venäjän hallituksen elvytystoimet ovat alkaneet tuottaa positiivisia tuloksia ja todennut useaan otteeseen, että Venäjän joukot jatkavat taistelua, kunnes kaikki tavoitteet on saavutettu.
Rosinin mukaan tärkein syy Venäjän talouden heikkenemiseen on maan rahoitussektorille asetetut pakotteet. Myös Venäjän öljynvientiin kohdistuneet toimet ovat rajoittaneet sen tuloja.
– Mielestäni heidän on nyt tehtävä erittäin vaikeita päätöksiä. On haastavaa ennustaa, mitä he päättävät tässä tilanteessa, Rosin toteaa.
Rosin kehottaa länsimaita jatkamaan Venäjän painostamista pakotteilla.
Toisen Reutersille nimettömänä puhuneen korkea-arvoisen virolaisen tiedusteluviranomaisen mukaan Venäjän kasvavasta paineesta on yhä enemmän viitteitä. Hänen mukaansa ei kuitenkaan ole merkkejä siitä, että Venäjän näkemys Ukrainan sodasta olisi muuttunut.
– Minun on hyvin vaikeaa nähdä, että he luopuisivat tavoitteestaan saada koko Donbasin alue hallintaansa. Eikä Venäjällä ole periaatteessa kiirettä, viranomainen arvioi.
– On toiveajattelua, että Venäjän johto olisi nyt jollain tavalla murenemassa tai että Putinia olisi haastamassa, hän lisää.
Itä-Ukrainan Luhanskin ja Donetskin alueista koostuvan Donbasin hallinta on ollut Venäjän keskeisimpiä vaatimuksia Ukrainan kanssa käydyissä rauhanneuvotteluissa. Ukraina on kieltäytynyt alueluovutuksista rauhan nimissä.