Trump: Lähi-idän rauhansopimus on tuntien päässä

Presidentti Donald Trumpin mukaan Israelin sunnuntaina suorittama hyökkäys Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin viivästytti sopimuksen solmimista. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Iranista on ilmoitettu, ettei sopimuksen allekirjoittamisesta ole vielä tehty lopullista päätöstä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump toteaa, että Lähi-idän rauhansopimus on vain muutaman tunnin päässä. Trump kommentoi asiaa Axios-sivuston haastattelussa.

Trumpin mukaan Israelin sunnuntaina toteuttama isku Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin aiheutti viivästystä sopimuksen solmimisessa. Trump mainitsi, että ilman tätä iskua sopimus olisi jo voitu allekirjoittaa.

Trump ei ollut tyytyväinen Israelin pääministeriin Benjamin Netanjahuun. Trumpin mukaan Israel iski Libanoniin tuntia ennen kuin sopimuksen oli määrä olla valmis.

Netanjahun toimisto ilmoitti aiemmin iltapäivällä, että maa oli iskenyt äärijärjestö Hizbollahin kohteisiin Beirutin esikaupunkialueella. Iskujen kerrottiin olevan vastaus Hizbollahin Israelia kohti suuntautuneisiin tulituksiin. Libanonin väestönsuojeluviraston mukaan iskut Beirutissa aiheuttivat ainakin kolmen ihmisen kuoleman.

Iranissa reagoitiin Israelin iskuihin

Iranin valtiollinen media kertoi päivällä, ettei Iran ole vielä tehnyt lopullista päätöstä siitä, hyväksyykö maa rauhansopimuksen Yhdysvaltojen kanssa.

Uutistoimisto Farsin mukaan lähteet viittaavat siihen, että sopimusluonnosta käsitellään edelleen poliittisten, oikeudellisten ja teknisten kysymysten osalta. Farsin mukaan sopimusluonnos ei palvele Iranin etuja muun muassa siksi, että se rajoittaisi Iranin hallintaa Hormuzinsalmessa, joka on tarjonnut maalle merkittävän strategisen edun.

Iranin pääneuvottelija Mohammad Bagher Ghalibaf totesi, että Israelin iskut Beirutiin ovat osoitus siitä, ettei Yhdysvallat kykene pitämään kiinni mahdollisen rauhansopimuksen sitoumuksista. Israel iski Dahiehin esikaupunkialueelle.

– Sionistien aggressio Dahiehia vastaan osoitti jälleen, että Yhdysvalloilta puuttuu joko halua täyttää sitoumuksensa tai kyky tehdä niin, Ghalibaf kirjoitti viestipalvelu X:ssä.

Ghalibafin mukaan neuvotteluissa ei ole järkeä, jos sitoumuksista ei pidetä kiinni.

Iranilaisen uutistoimisto Mehrin julkaisemassa sopimusluonnoksessa ehdotetaan, että Yhdysvallat ja Iran voisivat sopia vihollisuuksien lopettamisesta myös Libanonissa.

iOSYK