Työnantajille ehdotetaan palkan maksamista drooniuhkatilanteissa – OAJ: Ehdotus ei ole riittävä

Työministeri Matias Marttinen työ- ja elinkeinoministeriön TEM tiedotustilaisuudessa 12. kesäkuuta 2026 Helsingissä. Työmarkkinaosapuolet ja viranomaiset saivat työministerin pyynnöstä ohjeistuksen toimintatavoista työpaikoille tilanteissa, joissa droonista on annettu varoitus. Jussi Nukari / Lehtikuva

Työnantajille suositellaan palkan maksamista drooniuhkatilanteen aikana.

Työmarkkinaosapuolet ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen palkanmaksusta drooniuhkatilanteissa. Myös työnantajapuoli on suostunut siihen, että työntekijälle maksetaan palkka, mikäli drooniuhkaa koskeva vaaratiedote estää työnteon.

Työ- ja elinkeinoministeriön johdolla tutkitaan vaihtoehtoja siltä varalta, että droonivaarat yleistyvät ja aiheuttavat työnantajille merkittäviä lisäkustannuksia.

Kaikki osapuolet eivät ole tyytyväisiä suositukseen. Opettajien ammattijärjestö OAJ on ilmoittanut, ettei se hyväksy keskusjärjestöjen droonisuositusta. Järjestön mukaan suositus ei yksin riitä ratkaisemaan ongelmaa.

– Keskusjärjestöjen neuvottelutulos ei ratkaise palkanmaksua koskevaa kiistaa, sillä suositus palkanmaksusta ei sido työnantajia mitenkään. Yksittäinen työnantaja voi siis päättää maksaa palkan tai olla maksamatta, jolloin luottamusedustajien tai luottamusmiesten tulisi neuvotella asiasta työnantajakohtaisesti, OAJ:n puheenjohtaja Katariina Murto toteaa tiedotteessa. 

OAJ:n kanta on, että drooneihin liittyvissä vaaratiedotilanteissa palkka on maksettava kaikissa tapauksissa. Esimerkiksi etätöiden mahdollisuus ei ole järjestön mukaan realistinen vaihtoehto opettajille.

– Tässä on toimittu yksityisten alojen ja EK:n ehdoilla ja unohdettu opetusalan erityispiirteet. Opetusalalla yllättävät etäilyt eivät yleensä ole mahdollisia. Jos opettajat jäisivät etäilemään, niin silloinhan lapset olisivat kotona vanhempiensa vastuulla. Tämä kokonaisuus olisi pitänyt nyt miettiä kunnolla läpi, Murto sanoo.

Palkansaajien keskusjärjestöt ovat tyytyväisiä saavutettuun sopimukseen. Yhteistiedotteessaan Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK, korkeakoulutettujen ja korkeakouluopiskelijoiden palkansaajakeskusjärjestö Akava sekä useita eri aloja edustava keskusjärjestö STTK toteavat suosituksen vahvistavan kokonaisturvallisuutta.

– Suomea pidetään varautumisen mallimaana. Tässä neuvottelussa epäonnistuminen olisi ollut kansalaisille huono viesti. Suositus ohjaa noudattamaan viranomaisen vaaratiedotteita ja sopimaan drooniuhkatilanteisiin liittyvistä toimintatavoista työpaikoilla, STTK:n puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi arvioi tiedotteessa.

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy korostaa suosituksen noudattamisen tärkeyttä.

–Tehyläiset huolehtivat yhteiskunnan kannalta välttämättömistä palveluista, eikä työntekijä saa joutua kantamaan taloudellista vastuuta tilanteessa, jossa viranomaisen ohje estää työnteon, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen toteaa tiedotteessa. 

TEM:in kansliapäällikkö Timo Jaatisen mukaan palkanmaksusuositus perustuu siihen, että Suomeen saattaa tulla satunnaisia drooniuhkatilanteita.

Drooniuhkatilanteessa työtapaturmia arvioidaan normaalisti työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan, suosituksessa todetaan. Työmarkkinaosapuolet ja valtioneuvosto seuraavat drooniuhkatilanteen kehitystä ja varautuvat myös tilannekuvan muuttumiseen. Suosituksia voidaan tarvittaessa päivittää.

Työmarkkinaosapuolten mukaan terveydenhuollon ensihoidon ja muiden yhteiskunnan toimintojen kannalta kriittisten työntekijöiden tulee siirtyä droonihälytyksen aikana töihin.

Drooniuhkatilanteisiin liittyvät ohjeet ja toimintatavat on käsiteltävä etukäteen työpaikoilla. Esimerkiksi lasten hoitaminen varhaiskasvatuksen ollessa kiinni on sovittava työnantajan kanssa.

Työpaikalla tulisi löytää keinot, joilla työntekijöiden terveydelle ja turvallisuudelle aiheutuvat vaarat sekä työnantajille aiheutuvat haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Suosituksen taustalla on, että mallista ei aiheudu kustannuksia julkiselle taloudelle tai palkansaajille.

Työministeri Matias Marttinen (kok.) kiittää osapuolia hyvästä yhteistyöstä. Hän muistuttaa, että uhkatilanteet ja vaaratilanteet ovat harvinaisia. Drooniuhkatilannetta ja siitä syntyviä ylimääräisiä palkkakustannuksia kuitenkin seurataan tarkasti.

Työnantaja- ja työntekijäjärjestöt ovat neuvotelleet ohjeista drooniuhkavaroitusten varalle Marttisen pyynnöstä.

Drooniuhan vuoksi kotiin jäävien palkanmaksusta on ollut viime aikoina erimielisyyksiä. Työnantaja- ja työntekijäjärjestöt ovat olleet eri mieltä siitä, onko työnantajan maksettava palkkaa ajalta, jona työnteko on estynyt drooniuhkatilanteen vuoksi.

Juttua päivitetty klo 11:30: Lisätty palkansaajakeskusjärjestöjen ja Tehyn kommentit.

opetusviranomaisetYK