USA aikoo ottaa hallintaansa Iranin keskeiset öljyterminaalit, Trump ilmoittaa.

USA aikoo ottaa hallintaansa Iranin keskeiset öljyterminaalit, Trump ilmoittaa. 1

Yhdysvaltain Lähi-idän joukkojen komentokeskus on julkaissut kuvia iskuista Irania kohtaan. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Iranin asevoimat ilmoitti kohdistavansa hyökkäyksiä kaikkiin aluksiin, jotka yrittävät ylittää Hormuzinsalmen.

Aiheeseen liittyvät julkaisut

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi, että Yhdysvallat aikoo lähitulevaisuudessa ottaa haltuunsa Iranin merkittävimmät öljyterminaalit sekä Khargin saaren. Trump jakoi tiedon Truth Social -alustalla.

Trumpin mukaan Yhdysvallat tulee saamaan täyden kontrollin Iranin öljy- ja kaasumarkkinoista samalla tavalla kuin se on toiminut Venezuelassa.

Hän myös uhkasi, että Yhdysvallat iskee Iraniin voimakkaasti tänä iltana.

Hyökkäykset jatkuivat

Yhdysvaltain Lähi-idän joukkojen komentokeskus Centcom ilmoitti Suomen aikaa torstaina aamuyöllä suorittaneensa iskuja useisiin sotilaskohteisiin eri puolilla Irania.

Iranilaismedia ja paikalliset lähteet raportoivat yöllä räjähdyksistä maan eteläosassa lähellä Hormuzinsalmea. Räjähdyksiä kuultiin ainakin neljässä kaupungissa sekä Qeshmin saarella.

Iranilaisen Fars-uutistoimiston mukaan yöllisissä iskuissa Teheranin provinssissa haavoittui vähintään kolme henkilöä.

Iranilaisista lähteistä käy ilmi, että iskut kohdistuivat suurin piirtein samoille alueille, joita Yhdysvallat oli pommittanut jo keskiviikon vastaisena yönä. Tuolloin iskut nähtiin vastauksena Iranin aiemmin viikolla pudottamaan yhdysvaltalaiseen taisteluhelikopteriin.

Hyökkäyksiä Kuwaitissa, Bahrainissa ja Jordaniassa

Iranin vallankumouskaarti ilmoitti iskeneensä Yhdysvaltojen tukikohtiin Bahrainissa ja Kuwaitissa vastatoimena Yhdysvaltojen hyökkäyksille.

Kaarti kertoi varhain torstaina laukaisseensa yli kymmenen ballistista ohjusta kohti Jordaniassa sijaitsevaa Yhdysvaltain tukikohtaa.

Iranilaisen Tasnim-uutistoimiston mukaan kaarti iski Jordaniassa al-Azraqin lentotukikohtaan sekä sen komentokeskukseen. Kaarti väittää, että iskujen seurauksena kyseiset tilat ja suuri määrä hävittäjiä tuhoutui.

Jordanian asevoimat ilmoitti torjuneensa maata kohti suunnatut ohjukset, eikä iskuista aiheutunut niiden mukaan vahinkoa.

Iran iski tankkereihin Hormuzinsalmella

Iranin asevoimat ilmoitti yöllä, että Hormuzinsalmi on täysin suljettu liikenteeltä. Tasnimin mukaan asevoimat kohdistavat hyökkäyksiä kaikkiin aluksiin, jotka yrittävät kulkea salmen läpi.

Iranilainen viranomainen, joka vastaa salmen liikenteestä, vahvistaa osaltaan salmen sulkemisen.

Tasnimin mukaan Iranin vallankumouskaarti iski kahteen Hormuzinsalmen läpi yrittäneeseen alukseen. Iranin yleisradioyhtiö IRIB kertoo, että alukset olivat öljytankkereita.

Yhdysvaltain asevoimat kiistää, että salmi olisi suljettu liikenteeltä. Centcomin mukaan kauppa-alukset jatkavat liikennöintiä Hormuzinsalmen kautta.

Centcom myös kiistää iranilaismedian tiedot siitä, että Iran olisi iskenyt yhdysvaltalaiseen sota-alukseen Hormuzinsalmella.

Yhdysvallat valvoo merisaartoa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi keskiviikkona Truth Social -viestipalvelussaan, että Yhdysvaltain asevoimat on hänen viime kuussa antamansa määräyksen perusteella auttanut yli 200 alusta kulkemaan Hormuzinsalmen läpi. Trumpin mukaan näin markkinoille on saatu yli sata miljoonaa barrelia öljyä.

– Tämä erittäin onnistunut operaatio johtuu siitä, että Yhdysvallat hallitsee Hormuzinsalmea – ei Iran. Heidän asevoimansa on lyöty ja heidän taloutensa on romahtanut, Trump väitti.

Tasnimin mukaan Iranin asevoimat kiistää Yhdysvaltain väitteet siitä, että aluksia olisi päässyt kulkemaan Hormuzinsalmen läpi.

Yhdysvallat on myös saartanut Iranin satamia osana sotatoimia huhtikuusta lähtien. Centcom kertoi torstaina viikon kolmannesta öljytankkerista, jonka Yhdysvaltain joukot ovat pysäyttäneet Omaninlahdella.

Intian merenkulkuministeriö ilmoitti torstaina kolmen intialaisen kuolleen Yhdysvaltain ampuessa keskiviikon vastaisena yönä öljytankkeria.

Centcom kertoi myöhään tiistaina pysäyttäneensä Palaun lipun alla purjehtineen M/T Settebellon Omaninlahdella. Centcomin mukaan alus oli yrittänyt ylittää merisaartoa eikä totellut Yhdysvaltain joukkojen käskyjä, jolloin alusta ammuttiin konehuoneeseen.

Kolme intialaista miehistön jäsentä oli tapahtuman jälkeen kadonnut, ja torstaina heidän ruumiinsa löydettiin, kertoo Intian merenkulkuministeriö.

Trump väitti Iranin ottaneen yhteyttä

Yhdysvaltalaismedia Fox News raportoi Trumpin sanoneen, että Iranin johtajat olisivat ottaneet häneen suoraan yhteyttä ja pyytäneet häntä lopettamaan pommitukset.

Trump kertoi kanavalle antamassaan haastattelussa, että yhdysvaltalaisjoukot olivat iskeneet Iraniin yön aikana noin 50 Tomahawk-ohjuksella. Hän myös uhkasi Irania aiempaa voimakkaammilla iskuilla, mikäli maa ei suostu Yhdysvaltain ehtoihin sodan päättämiseksi.

Iranin vallankumouskaarti on kiistänyt Trumpin väitteet siitä, että Iran olisi pyytänyt Yhdysvaltoja lopettamaan pommitukset. Kaartin mukaan Trumpin väite on peitetarina, jolla hän pyrkii välttämään sotimisen.

Neuvottelut jumissa

Iranin ulkoministeriön mukaan Yhdysvaltain viimeisimmät hyökkäykset Iraniin osoittavat, että maiden välinen aselepo on käytännössä menettänyt merkityksensä.

Yhdysvallat ja Iran solmivat aselevon huhtikuussa, mutta se on ollut rakoileva jo ennen kuluvan viikon kärjistymisiä.

Rauhanneuvottelut maiden välillä ovat pahasti jumissa. Trump on toistuvasti väittänyt, että sopimus Iranin kanssa on lähellä, mutta toistaiseksi neuvottelut eivät ole tuottaneet tulosta.

Useiden maiden edustajat ovat torstaina ilmaisseet huolensa Lähi-idän jännitteisestä tilanteesta. Pakistan on ilmoittanut olevansa yhä halukas toimimaan maiden välittäjänä rauhanneuvotteluissa. Myös Iranin liittolaiset Kiina ja Venäjä ovat kehottaneet osapuolia palaamaan neuvottelupöytään.

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Saatat pitää myös näistä