Vähintään 11 henkilöä menehtyi lentoturmassa Ranskassa.

Maahan syöksynyt lentokone oli tyyppiä Pilatus PC-6, kertoo AFP. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Ranskassa 11 henkilöä on menehtynyt ilmailuharrastajien siviililentokoneen syöksyessä maahan, ilmoittavat paikalliset viranomaiset.

Paikallisten medioiden mukaan koneessa oli laskuvarjohyppääjiä. Siviilikoneessa oli lentäjän lisäksi viisi laskuvarjo-ohjaajaa ja viisi oppilasta.

Viranomaisten mukaan uhreissa ei ollut sivullisia.

Onnettomuus tapahtui tänään maan koillisosassa lähellä Tomblainen kaupunkia. Saksassa rekisteröity lentokone syöksyi maahan ruohoiselle alueelle kiitotien läheisyydessä. Onnettomuuspaikan ympäristössä on uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan asuinalue sekä kaksi tietä.

Onnettomuuden syy ei ollut heti selvillä. Tutkinta on käynnistetty.

Poliisi on kehottanut ihmisiä välttämään lentokenttää ympäröivää aluetta, jotta viranomaisten työskentelyä ei hidasteta.

Ranskan sisäministerin Laurent Nunezin odotetaan vierailevan onnettomuuspaikalla tänään.

viranomaiset