Tiistaina tapahtunut lauttaturma on todennäköisesti vaatinut eniten kuolonuhreja vesiliikenteen onnettomuuksissa maan historiassa. AFP / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Zimbabwen lauttaturmassa menehtyneiden määrä on kasvanut entisestään, paikalliset viranomaiset kertoivat sunnuntaina. Uuden uhriluvun mukaan kuolleita oli 84, kun onnettomuuspaikalta löydettiin lisää uhreja.
Karibajärvellä, Kariban kaupungin sekä useiden saarten ja kalastusleirien välillä liikennöinyt lautta kaatui tiistaina voimakkaiden aaltojen vuoksi.
Viranomaisten mukaan lähes 80 henkilöä saatiin pelastettua lautan kyydistä.
Lautan kantokyky oli 90 henkilöä, mutta onnettomuushetkellä lautta oli liian täynnä. Lautalla ollut miehistön jäsen kertoi Zimbabwen valtiolliselle ZBC-kanavalle, että lautan kyydissä oli noin 150 henkilöä.
Tiistaina tapahtunut lauttaturma uskotaan olevan eniten kuolonuhreja vaatinut vesiliikenneonnettomuus maan historiassa.
Zimbabwen ja Sambian rajalla sijaitseva Karibajärvi on maailman suurin tekojärvi tilavuudeltaan.