Historioitsija, kansanmies, valtiomies, suurmies, miesmies Keskisarjan Teemu on sulostuttanut sekä itseään että maailmaa uudella kirjalla. Teoksen nimi on Elämäni eduskunnassa, jotta yksinkertaisinkin teemuttaja ymmärtäisi kirjan kertovan Teemun elämästä eduskunnassa.
Kirjasta löytyy tällaisia lauseita:
”Hohhoijaa.”
”Hoputihoputi.”
”Nönnönnöö.”
”Ähäkutti.”
***
Teemun muisteluteos on pettymys suhteessa kaikkeen siihen, mitä Teemu itselleen edustaa.
Teemu tarinoi urheilustaan, kävelyistään, pukeutumisestaan, valiokunnista ja liittää kaiken historiallisiin hetkiin ja sitaatteihin tavalla, jossa ei usein ole muuta mieltä kuin tarve muistuttaa, että Teemu on historioitsija.
Rohkeasta suorapuheisuudestaan ylpeä mies ei kirjassaan pahemmin paljastele, kuka poliitikko tekee mitäkin kyseenalaista, koska se olisi ”kantelua”, mikä puolestaan on ”akkamaista ja lapsellista” siitä puhumattakaan, että ”kantelupukki ei kaakata”.
Joku voisi luulla paljastusten vähyyden johtuvan siitä, että eduskuntaan nuivasti suhtautuva Teemu haluaa tulla valituksi uudestaan ja nousta mielellään opetusministeriksi, mutta joku olisi silloinkin väärässä.
Teemu on nimittäin pelkäämätön, erilainen mies, jonka rikosrekisterikin on täynnä ”ajatusrikoksia”.
Jos Teemu haluaisikin puolueensa johtoon, se ei johdu vallanhimosta tai rakkaudesta Teemuun, vaan halu liittyy Teemun ”historialliseen tiedonjanoon” (Teemu on muuten historioitsija!).
Vaikka Teemu onkin saanut uskaliaan uransa aikana uhkauksia, ne eivät miestä haittaa, koska ne ovat – ähäkutti! – ”höpölöpö-uhkauksia”, joiden takia on turha harkita turvatoimia, jotka yllättävästi ovat ”akkamaisia”.
***
Silti moni asia painaa Teemua. Lähinnä se, mitä Teemusta ajatellaan, ja väärinhän Teemusta ajatellaan, vaikka Teemu ei tietenkään välitä, mitä Teemusta ajatellaan, koska sellainen on todennäköisesti Teemusta ”akkamaista”.
Vika on mediassa, somessa ja muissa ihmisissä, mistä jankkaaminen on ilmeisesti varsin ”jätkämäistä”.
Niin kuin nykyään kovin moni, Teemu on paitsi tarinansa sankari, myös uhri.
Teemua kuitenkin harmittaa, ettei Teemu voi olla kunnon sankari, vaikka olisikin sankari, ja siksi on esitettävä uhria silloinkin, kun on vain mielikuvitussankari:
”Jos pelastan jonkun hengen palavasta talosta, Hesari kehystää, että liekkien leimahtaessa olin tulossa hautausmaalta ja menossa sählyyn.”
Teemu ei Teemun itsensä mukaan väärinymmärryksestä kärsi, tietenkään, vaan suhtautuu siihen tutkijan (Teemu on muuten historioitsija!) viileydellä, ja sisäsiistin kirjan kirjoittanut Teemu kertookin, että ”mielenkiinnolla odotan, boikotoivatko lukemattomat someihmiset kirjastoja ja kauppoja, jotka ottavat näitä muistelmiani valikoimiinsa”.
***
Haastavinta Teemun teoksessa on Teemun tarve suhtautua Teemuun lahjakkaana kirjoittajana.
Teemu viittaa itseensä ”kieli-ihmisenä”, jolla ei ole ”päivää ilman satoja rivejä”. Teemu on Teemulle ”Finlandia-tason kirjailija”, jolle lukeminen ja kirjoittaminen ovat ”elämäni leipä, josta en paastonut”.
Valitettavasti kirja ei kohtaa Teemun itseymmärrystä.
Teemu käyttää kolmea sanaa, kun yksi sana riittäisi. Kun Teemu keksii mielestään hauskan ilmaisun, kuten ”kuuleminen ja luuleminen”, joka ei ole hauska, Teemu toistaa sitä kirjan läpi.
Elämäni eduskunnassa on vaalikirja, jolla historioitsija pyrkii saamaan ”rahvaan” puolelleen kirjoittamalla ”spotifai”, ”wotsap” ja ”Montteskjöö”.
Teemu on liian kiinni Teemussa nähdäkseen kieltä, joka saa Teemun näyttämään itseään humoristina pitävältä sukujuhlien enolta, joka on jo kaksi tuntia naureskellut älylaitteille eli Teemun sanoin ”Viksuille Vekottimille” ja yritysvalmentajat, ne kuulkaa ”löpisevät liirumlaarumia”.
Elämäni eduskunnassa on vaalikirja, jolla historioitsija pyrkii saamaan ”rahvaan” puolelleen kirjoittamalla ”spotifai”, ”wotsap” ja ”Montteskjöö”. Kansanmiehelle bensa on ”pensa”, terapeutit ”kallonkutistajia”, mutta yritteliäimmänkin kansanmiehen on muistutettava monitasoisuudestaan (Teemu on muuten historioitsija!) ilmoittamalla, että ”tunsin jo killiäisenä Demostheneen ja Ciceron”.
Tunsi jo killiäisenä Demostheneen ja Ciceron! Nönnönnöö!