12-vuotias sai palovammoja stressilelun mikrossa lämmittämisestä

Äidin mukaan stressilelut ovat lasten keskuudessa suosittuja. Kuva: Lukijan kuva
Ruotsissa leviävästä vaarallisesta trendistä on havainto Suomessakin, Ilta-Sanomien tiedot kertovat.
12-vuotias poika sai Suomessa syyskuussa palovammoja kasvoihinsa lämmitettyään pehmeää stressilelua mikroaaltouunissa, pojan äiti Saara kertoo IS:lle. Leluun tulleesta reiästä lensi polttavan kuumaa ainetta lähelle pojan silmää, kun poika mikrolämmityksen jälkeen puristeli lelua.
Koska asia koskee alaikäisen terveystietoja, Saara esiintyy jutussa pelkällä etunimellään. Hänen sekä hänen lapsensa henkilöllisyys on toimituksen tiedossa.
– Lapset olivat olleet keskenään kotona. Poika oli saanut kaveriltaan vinkin, että lelua kannattaa lämmittää mikrossa, niin siitä tulee pehmeä, Saara kertoo.
IS uutisoi perjantaina Ruotsissa leviävästä vaarallisesta Tiktok-trendistä, jossa pyöreää ”squishy”-stressilelua lämmitetään mikrossa. Trendin tarkoituksena on tehdä lelusta pehmeämpi. Ruotsin kemikaali- ja kuluttajavirastojen mukaan lelusta voi lämmityksen yhteydessä kuitenkin vapautua terveydelle vaarallisia aineita.
Saaran mukaan hänen poikansa lämmitti lelua mikrossa vain viisi sekuntia.
– Hän oli ottanut lelun mikrosta ja puristanut, niin aineet olivat räjähtäneet naamalle.
Saaran mukaan polttavan kuuma aine oli lentänyt lapsen kasvoihin vain muutaman millimetrin kokoisesta reiästä.
– Ei edes sauma ollut ratkennut, hän kertoo.
Äidille tapahtunut selvisi hänen palattua töistä kotiin.
– Lapsi oli istunut sohvalla kylmäkalle kasvojen päällä, Saara kertoo.
Äiti soitti päivystysapuun, josta käskettiin päivystykseen. Siellä 12-vuotiaan silmän alueella todettiin palovammoja. Itse silmä oli kuitenkin onneksi vammoilta säästynyt.
– Hän oli silmän ilmeisesti vaistomaisesti laittanut kiinni, Saara kertoo.

Palovammat tulivat lähelle lapsen silmää. Kuva: Lukijan kuva
IS on nähnyt tapaukseen liittyvää dokumentaatiota, joka tukee Saaran kertomaa.
Reilu viikko tapahtuneen jälkeen lapsen iho on parantunut hyvin, Saara kertoo.
Kesäkuussa Britannian yleisradioyhtiö BBC uutisoi useiden lasten saaneen Skotlannissa vakavia palovammoja lämmitettyään pehmeitä stressileluja mikroaaltouuneissa.
Lämmitettyjen stressilelujen sisällä oleva aine oli mikrossa muuttunut polttavan kuumaksi, ja sitten räjähtänyt skotlantilaislasten iholle. Jotkut lapsista olivat tarvinneet leikkaushoitoa ja ihonsiirtoja.
Saaran lapsi ei palovammoista huolimatta onneksi tarvinnut ihonsiirtoa.
Ei ole tiedossa, liittyykö Ruotsissa levinnyt Tiktok-trendi Saaran lapsen tapaukseen. Saaran mukaan lapsi oli kuullut stressilelun lämmittämisestä kaveriltaan, eikä siis saanut ideaa esimerkiksi itse Tiktokissa näkemästään.
Lapsen kuulema idea on kuitenkin sama, joka Ruotsissa leviää Tiktokissa ja jonka ikävistä seurauksista on raportoitu myös Skotlannista. Ei liene mahdotonta, että myös Saaran lapsen tapaus kytkeytyy välillisesti sometrendiin.

Saaran mukaan kuvassa näkyvä stressilelu on vastaava kuin se, joka tuotti hänen lapselleen palovammoja. Kuva: Lukijan kuva
Saaran mukaan stressileluja tuntuu nykyään olevan melkeinpä kaikilla lapsilla. Tapahtuneen jälkeen hän onkin kehottanut lastensa luokkatovereiden vanhempia sekä naapureitaan puhumaan lastensa kanssa asiasta.
– Ettei kenelläkään muulle sattuisi vastaavaa, hän toivoo.