Sisä-Suomen poliisi selvittää uhkauksia – Pirkanmaan vasemmistoliiton hallitus erottaa jäsenensä

Kuva: Kimmo Penttinen | Päivitetty 29.8. 20:49
Sisä-Suomen poliisilaitos kertoo selvittävänsä viestipalvelu X:ssä julkaistuja uhkauksia, jotka kohdistuivat poliisiin, muihin viranomaisiin ja poliitikkoihin.
Poliisi ei ota kantaa siihen, kenen viestit ovat. Poliisi kertoo kuitenkin selvittäneensä niitä koko päivän, eikä niihin tämänhetkisten tietojen mukaan liittynyt konkreettista uhkaa.
Poliisi muistuttaa, että perättömänkin uhkauksen esittäminen voi olla rikos.
Sosiaalisessa mediassa on levinnyt lauantaina Pirkanmaan Vasemmistoliiton piirihallituksen jäsenen Mika Tammen X-tilillä olleita viestejä, joissa esitetään muun muassa tappouhkaus sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania (ps) kohtaan.
X-tili ei ole tällä hetkellä näkyvissä.
Pirkanmaan Vasemmistoliiton piirihallituksen puheenjohtaja Veera Kiretti kertoo Ilta-Sanomille, että piiri on aloittanut prosessin Tammen erottamiseksi hallituksesta.
Kirettin mukaan piiri ei voi erottaa jäsentä puolueesta. Puolueesta erottamisesta päättävät hänen mukaansa paikalliset osastot.
Ilta-Sanomat ei ole tavoittanut Tammea kommentoimaan julkaisuja.