Porrastus leikkaa ansiopäivärahasta jopa 440 euroa kuukaudessa

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) esitteli ehdotuksensa valtion ensi vuoden budjetiksi elokuun alussa.

Puolet ansiopäivärahaa kesäkuussa saaneista sai etuutta alennetun määrän porrastuksen takia, tiedottaa Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö (TYJ).

Porrastus alentaa etuuden tasoa työttömyyden keston perusteella.

51 prosentilla etuutta vähennettiin porrastetusti.

Keskimäärin ansiopäiväraha pieneni noin 330–440 euroa kuukaudessa. Alkuvuoden aikana etuus oli siis porrastuksen jälkeen bruttona keskimäärin reilu 1 300 euroa kuukaudessa.

TYJ:n toiminnanjohtaja Aki Villman. Kuva: TYJ

TYJ:n toiminnanjohtaja Aki Villmanin mukaan vaikutus etuustasoon on huomattava ja se koskee hyvin laajaa joukkoa.

– Vain harva ehtii työllistyä ennen kuin porrastus alkaa vaikuttaa etuuteen, Villman sanoo.

Porrastuksessa päiväraha alenee ensimmäisen kerran noin kahden kuukauden työttömyyden jälkeen. Tällöin etuudesta leikataan viidennes pois. Seuraava ”porras” sijoittuu noin kahdeksan kuukauden rajapyykille, jolloin leikkaus kasvaa neljännekseen.

Aikaisemmin järjestö on arvioinut, että porrastus tulisi koskemaan kahta kolmannesta ansiosidonnaisen saajista.

Lakimuutos porrastuksesta tuli voimaan syyskuussa 2024 ja koskee siis kaikkia niitä, joiden etuuskausi on alkanut tuon jälkeen.

Tämän takia muutoksen täysimääräinen vaikutus näkyy järjestön mukaan viiveellä.

Villmanin mukaan yhä useampi ansiopäivärahan saajista on siirtynyt kuluneen vuoden aikana porrastuksen piiriin. Hän arvioi määrän kasvavan loppuvuoden aikana.

Aikaisempi arvio voi hänen mukaansa osoittautua nykyisessä työllisyystilanteessa liian myönteiseksi.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
iOSlainsäädäntöYK