Aaro Davidila putosi kolmiloikan EM-karsinnasta.

Vammoista talvella kärsinyt Aaro Davidila arvioi, ettei hän ollut vielä sellaisessa kilpailukunnossa kuin olisi pitänyt olla. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Suomen Aaro Davidila ei päässyt kolmiloikan miesten karsintaan yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailuissa Britannian Birminghamissa. Davidila loikki pisimmillään 15,68 ja sijoittui karsinnassa 20:nneksi.
Kaksitoista kilpailijaa eteni loppukilpailuun, mutta vain kolme ylitti karsintarajan 16,60. Heikoin loppukilpailuun riittänyt tulos oli 16,06.
Vammoista talvella kärsinyt Davidila totesi Ylen televisiohaastattelussa, ettei hän ollut vielä sellaisessa kilpailukunnossa kuin olisi pitänyt olla.