Kongon demokraattisen tasavallan joukkue juhli jatkopaikkaansa sunnuntaina. Kongo kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Englannin. MOLLY DARLINGTON/AFP
Jalkapallon miesten MM-kisojen laaja 48 joukkueen lohkovaihe päättyi sunnuntain vastaisena yönä.
Pudotuspeleihin eteni ennätykselliset 32 joukkuetta, jotka on jaettu pudotuspelikaaviossa tasan kahdelle eri puolelle. Maailmanmestaruuden voittamiseksi joukkueelta vaaditaan vielä viisi peräkkäistä voittoa.
Lohkokolmosten vertailussa viimeisen jatkopaikan saanut Senegal sai lopulta riittävästi vain kolme pistettä eli yhden voiton. Muut kolmessa pisteessä olleet lohkokolmoset putosivat jatkosta heikomman maalieron vuoksi.
Uuden MM-järjestelmän myötä suurin osa ennakkosuosikeista eteni vaivatta jatkopeleihin, mutta myös pettymyksiä nähtiin. Suurimmat epäonnistujat olivat Turkki ja Uruguay, joiden olisi ennakkosuosikkien mukaan pitänyt päästä lohkojensa kahden parhaan joukkoon. Turkki menetti mahdollisuutensa jatkoon jo ennen päätöskierrosta, joten kisaisäntä Yhdysvalloista saatu voitto jäi lähinnä muodolliseksi. Uruguay puolestaan ei voittanut otteluakaan, ja sen ainoat pisteet tulivat tasapeleistä Kap Verdeä ja Saudi-Arabiaa vastaan.
Uruguayn edelle sijoittunut Kap Verde oli kenties alkulohkojen suurin yllätys. Maa eteni jatkoon kolmella tasapelillä, joista yksi oli hallitsevaa Euroopan mestaria Espanjaa vastaan. Noin puolen miljoonan asukkaan afrikkalaiselle valtiolle tämä on historian ensimmäinen MM-lopputurnaus.
Kap Verden ja Senegalin lisäksi myös muut Afrikan joukkueet menestyivät, sillä kymmenestä maanosan edustajasta peräti yhdeksän eteni jatkopeleihin. Ainoana ulos jäi Tunisia, joka erotti päävalmentajansa kesken kisojen.
41-vuotiaan Cristiano Ronaldon palkintokaapista puuttuu yhä maailmanmestaruus. CHANDAN KHANNA/AFP
Suurista jalkapallomaista kaikki muut voittivat lohkonsa paitsi kuudensia MM-kisojaan pelaava Cristiano Ronaldon Portugali. Se jäi lohkossaan toiseksi Kolumbian taakse, minkä seurauksena pudotuspelikaavion toinen puoli muodostui ennakkoon huomattavasti haastavammaksi.
Portugali kohtaa avauskierroksella Kroatian, ja voittaja saa vastaansa neljännesvälierissä Espanjan tai Itävallan. Samalla puolella pelaavat myös muun muassa Ranska, Saksa, Hollanti sekä edellisissä MM-kisoissa pronssille yltänyt Marokko. Mikäli Saksa ja Ranska selvittävät ensimmäisen kierroksen, ne kohtaavat toisensa neljännesvälierissä.
Suotuisammalle kaavion puolelle päätyi Lionel Messin Argentiina, joka aloittaa pudotuspelit Kap Verdeä vastaan. Jatkoon edetessään hallitseva maailmanmestari kohtaa seuraavaksi Australian tai Egyptin. Myöskään mahdollisessa puolivälierässä vastaan ei tule ennakkoon suurimpia mestarisuosikkeja.
Kaikki kisaisännät – Meksiko, Yhdysvallat ja Kanada – etenivät vakuuttavasti jatkoon. Meksiko kohtaa kotikentällään Ecuadorin, Yhdysvallat isännöi Bosnia-Hertsegovinaa ja Kanada saa vastaansa Etelä-Afrikan. Toiseksi lohkossaan sijoittunut Kanada joutuu kuitenkin pelaamaan ottelunsa Yhdysvalloissa ilman kotiyleisönsä tukea.
Myös molemmat pohjoismaat, Ruotsi ja Norja, etenivät pudotuspeleihin. Norja kohtaa ennakkoon tasaisessa ottelussa Norsunluurannikon, kun taas Ruotsi saa vastaansa mestarisuosikki Ranskan.
Erling Haaland pelaa uransa ensimmäistä MM-turnausta. AL BELLO/AFP
Lohkovaiheen jälkeen maalipörssiä johtaa Messi, joka on tehnyt kolmeen otteluun peräti kuusi maalia. Samalla hän rikkoi kaikkien aikojen MM-kisojen maaliennätyksen, jota aiemmin hallitsi saksalaislegenda Miroslav Klose.
Neljässä maalissa ovat Ranskan Kylian Mbappé ja Ousmane Dembélé, Brasilian Vinícius Júnior sekä Norjan Erling Haaland. Eniten maalisyöttöjä ovat antaneet Ranskan Michael Olise ja Brasilian Bruno Guimarães, joilla kummallakin on kolme syöttöä.
Pudotuspelit alkavat sunnuntaina Etelä-Afrikan ja Kanadan ottelulla.
Tässä ovat jalkapallon MM-kisojen pudotuspeliparit ja kaavio
Jalkapallon MM-kisat
Ensimmäinen pudotuspelikierros
28.6. klo 22 Etelä-Afrikka–Kanada
29.6. klo 20 Brasilia–Japani
29.6. klo 23.30 Saksa–Paraguay
30.6. klo 4 Hollanti–Marokko
30.6. klo 20 Norsunluurannikko–Norja
1.7. klo 00 Ranska–Ruotsi
1.7. klo 4 Meksiko–Ecuador
1.7. klo 19 Englanti–Kongon demokraattinen tasavalta
1.7. klo 23 Belgia–Senegal
2.7. klo 22 Espanja–Itävalta
2.7. klo 3 USA–Bosnia-Hertsegovina
3.7. klo 2 Portugali–Kroatia
3.7. klo 6 Sveitsi–Algeria
3.7. klo 21 Australia–Egypti
4.7. klo 1 Argentiina–Kap Verde
4.7. klo 4.30 Kolumbia–Ghana