Kuvitus: Heidi Cantell, kuvat: Antti Aimo-Koivisto/LEHTIKUVA
Suomen kestävyysjuoksun tuorein kultakausi sai alkunsa EM-kilpailuista. Upealla soolojuoksullaan maratonin Euroopan-mestaruuden saavuttanut Alisa Vainio omaa kaikki mahdollisuudet luoda myös kansainvälistä menestystä tulevaisuudessa. Hän ei kuitenkaan ole ainoa naiskestävyysjuoksija, jolle tällaiset mahdollisuudet avautuvat.
Vuohi
Artikkelin on laatinut uusi urheilumedia Vuohi.
2000-luvulla on ajoittain ollut vaikeaa uskoa, että Suomi on aikaisemmin ollut kestävyysjuoksun maailmanlaajuinen suurvalta. Kultaisimmat hetket sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan ympärille, mutta vielä 1970-luvulla koettiin nykyisin uskomattomilta tuntuvia aikoja.
Münchenin olympialaisissa 1972 Lasse Virén voitti sekä 5000 että 10000 metriä. Menestystä täydensivät Pekka Vasala 1500 metrin olympiavoitollaan ja Tapio Kantanen 3000 metrin esteiden olympiapronssilla.
Neljä vuotta myöhemmin Montréalissa Virén toisti saavutuksensa. Maratonilla myrskyläläinen sijoittui viidenneksi, vaikka palautumisaika kympiltä oli hyvin lyhyt. Kantasen nelossijaa esteissä ei edes muisteta, sillä vain mitalit olivat merkityksellisiä. Itse asiassa Kantasen vuoden 1972 pronssi on jäänyt hieman unohduksiin, kun vain olympiavoitot olivat tärkeitä.
Menestys jatkui vielä 1980-luvun alussa, kun Kaarlo Maaninka saavutti Moskovan olympialaisista hopeaa 10000 metriltä ja pronssia 5000 metriltä. Suomen odotuksista Moskovan kestävyysjuoksuihin kertoo paljon se, että Maaningan oli varmistettava olympiapaikkansa ylimääräisen näyttökilpailun kautta.
Vielä vuonna 1983 Martti Vainio sijoittui 10000 metrillä MM-pronssille Helsingissä. Historian ensimmäisten yleisurheilun MM-kilpailujen jälkeen suomalaiset ovat kuitenkin olleet kaukana mitalitaisteluista globaalilla tasolla.
Voit lukea jutun loppuun urheilumedia Vuohesta. Siirry Vuoheen.
