Jerry Jokinen paransi miesten 10 kilometrin ratakävelyn ennätystään merkittävästi. Arkistokuvaa vuodelta 2025. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Suomen arvokisaedustaja Jerry Jokinen saavutti Jyväskylän Kalevan kisojen kympin kävelyssä pitkään tavoitellun päämääränsä ja alitti matkan ensimmäistä kertaa urallaan 40 minuutin rajan.
Jokinen paransi miesten 10 kilometrin ratakävelyn ennätystään yli 45 sekunnilla. Hän kellotti sunnuntain aamupäivällä tuloksen 39.39,27.
Turun Urheiluliiton kävelijä piti Harjun stadionilla tasaisen vauhdin alle neljän minuutin kilometrissä.
– Aika uskomaton tunne. Tätä on tavoiteltu viimeiset neljä vuotta, ja nyt se vihdoin toteutui. Kolmen viimeisen kilometrin kohdalla piti tehdä hieman enemmän töitä, mutta vauhti ei laskenut merkittävästi missään vaiheessa, Jokinen kuvaili.
Suomalaisen kävelyn pitkäaikainen ykkönen Veli-Matti ”Aku” Partanen ei ollut Jyväskylän SM-tapahtumassa läsnä.
Kohti suuria kilpailuja
Sekä Partasen että Jokisen on tarkoitus osallistua elokuussa Birminghamin EM-kilpailuihin. Siellä kävelijät kilpailevat uusilla matkoilla, puolimaratonilla ja maratonilla. Suomalaisten matkana on puolimaraton.
– Tämä kilpailu lisäsi itseluottamustani. Nyt on mukavaa lähteä isoihin kilpailuihin, Jokinen totesi omalta osaltaan.
Tuore kympin ennätys nostaa Jokisen tämän vuoden EM-tilastossa 20 parhaan joukkoon. Puolimaratontilastossa hän pitää 32. sijaa.
Kalevan kisojen kävelymestaruus on Jokiselle uran ensimmäinen. Hänellä on myös yksi kultamitali SM-kävelyistä.
Naisten puolimaratonkävelyn EM-rankingin suomalaiskärki Heta Veikkola keskeytti Jyväskylässä naisten 10 kilometrin kilpailun.
Veikkolan perässä EM-rankingissa oleva Enni Nurmi voitti Suomen mestaruuden tuloksella 46.52,73.