Brasilia ja Marokko päätyivät tasapeliin – Brasilia jatkoi tappiotonta sarjaansa MM-avausotteluissa.

Brasilia ja Marokko päätyivät tasapeliin – Brasilia jatkoi tappiotonta sarjaansa MM-avausotteluissa. 1

Marokko pääsi ottelun alkuvaiheessa johtoon, mutta Brasilian tähdistä Vinicius Junior tasoitti pelin 1–1:een. AFP / LEHTIKUVA

Sveitsi yllätti jäämällä tasapeliin Qataria vastaan. Australia yllätti Turkin.

Jalkapallon miesten MM-kisoissa huipputapahtuma Brasilian ja Marokon välillä päättyi Suomen aikaa sunnuntain vastaisena yönä 1–1-tasapeliin.

Ismael Saibari vei Marokon New Jerseyssä johtoon 21. minuutilla, mutta vain runsaan kymmenen minuutin kuluttua Brasilian tähti Vinicius Junior tasoitti tilanteen 1–1:een.

Tasapelillä Brasilia jatkoi pitkää perinnettään. Jalkapallon suurvalta ei ole hävinnyt yhtäkään avausotteluaan MM-kisoissa vuodesta 1934 lähtien.

Brasilia on voittanut miesten MM-kisat viisi kertaa. Viime aikoina menestys on kuitenkin ollut vaatimattomampaa, ja edellisen kerran Brasilia voitti miesten MM-kullan vuonna 2002.

Viime MM-kisoissa Qatarissa vuonna 2022 Kroatia pudotti Brasilian puolivälierissä. Marokko puolestaan sijoittui neljänneksi.

Joukkueet kilpailevat C-lohkossa Haitin ja Skotlannin kanssa.

Australia ja Skotlanti voittoihin

Kisojen B-lohkossa nähtiin yllätys, kun Qatar nousi San Franciscossa pelatun ottelun loppuhetkillä tasoihin Sveitsiä vastaan. Ottelu päättyi 1–1.

Sveitsi meni johtoon ensimmäisellä puoliajalla, kun Breel Embolo teki rangaistuspotkusta maalin 17. minuutilla.

Qatar tasoitti pelin, kun ottelun lisäaikaa oli pelattu neljä minuuttia. Tasoitusmaali merkittiin aluksi Boualem Khoukhille, mutta myöhemmin Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa korjasi, että pallo meni maaliin Sveitsin Miro Muheimista.

Sveitsi hallitsi pelitapahtumia selvästi, mutta hukattiin runsaasti maalipaikkoja.

Sveitsiläislehti Blick otsikoi ottelusta kertovan uutisensa paljonpuhuvasti ”qatarstrofiksi”. Tages-Anzeiger-lehti kuvaili tulosta shokiksi ja kirjoitti Sveitsin epäonnistuneen MM-kisa-avauksessaan.

Qatar sai ensimmäisen pisteensä jalkapallon MM-kisoissa. Vuoden 2022 MM-kotikisoissaan se hävisi kaikki kolme otteluaan.

Yllätys nähtiin myös D-lohkossa, kun Australia voitti Turkin 2–0. Vancouverissa pelatussa ottelussa maalit tekivät Nestory Irankunda ja Connor Metcalfe.

Australian päävalmentaja Tony Popovic yllätti jättämällä maalivahti Mathew Ryanin vaihtopenkille. Australian maalilla torjui Patrick Beach, joka pelasi erinomaisen ottelun.

Turkki hallitsi palloa selvästi enemmän, mutta ei saanut aikaan maaleja.

Skotlanti voitti C-lohkossa odotetusti Haitin. Bostonissa pelattu ottelu päättyi Skotlannille 1–0 John McGinnin maalilla.

Saatat pitää myös näistä