Esapekka Lappi saavutti toisen peräkkäisen Suomen mestaruuden rallissa.

Esapekka Lappi on tänäkin kautena osallistunut MM-sarjaan. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

Esapekka Lappi varmisti toisen peräkkäisen voittonsa rallin SM-sarjassa, kun hän yhdessä kakkoskuljettajansa Enni Mälkösen kanssa voitti SM-sarjakauden kuudennen osakilpailun Kiteellä lauantaina.

Toiselle sijalle ajoi Patrick Enok, joka jäi Lapista yli 24 sekuntia. Kolmanneksi tuli Lauri Joona ja neljänneksi Niclas Grönholm.

– Nyt on sarja hanskassa. Tämä viimeinen oli todella hieno. En tullut aivan hiljaa, mutta en myöskään maksimilla, kuitenkin loikittiin poikittain ja pitkälle joka suuntaan. Paras reitti, mitä olen varmaan koskaan ajanut, äärettömän upea ralli, Lappi kehui SM-sarjan Instagram-tilillä.

Lappi on myös tällä kaudella ajanut MM-sarjaa ja vertasi Suomen mestaruuden arvoa MM-sarjaan.

– Ei ehkä aivan samaa luokkaa kuin MM-kilpailuissa, mutta en ole tänne leikkimään tullut missään nimessä. Tässä ollaan täysin tosissaan. Voitto on aina voitto, Lappi totesi.

SM-sarjan kauden päätöskilpailu ajetaan Porvoossa 25.–26. syyskuuta.

Otsikosta ja kärkilauseesta on korjattu Esapekka Lapin sukunimi.