F1-tähti George Russell varoittelee tulevasta – ”Peto”

George Russell, 28, on kokenut F1-mies. Kuva: Paul Bonser
Mercedes-Benzin brittikuljettaja George Russell varoittelee F1-kuljettajia ja talleja uudenlaisesta haasteesta.
Russell, 28, sanoo, että F1-väki joutuu kokonaan uudenlaisen tilanteen eteen, kun ensimmäinen sadekilpailu koittaa tällä kaudella.
Kuluvan kauden kilpailuviikonloppujen aikana on ollut vaihtelevia sääoloja, mutta yhtään varsinaista sadekilpailua ei ole ollut.
Tämä on huomattavaa siksi, että F1-ajokit muuttuivat täksi kaudeksi teknisiltä ominaisuuksiltaan. Niiden käyttäytymisestä sateella ei Russellin mukaan tiedetä kovin paljoa, vaikka simulaattoreissa onkin tiettävästi testattu sadeajoa.
Tämän kauden autot poikkeavat edeltäjistään muun muassa aerodynamiikaltaan, ja ajokkien voimanlähteiden energianhallinta on erilainen kuin aiemmin.
– Mitään ei voi oikeastaan suunnitella sen (sadekelin) varalta, koska emme tiedä, minkälaisen haasteen edessä olemme. Et tiedä, minkälainen peto allasi on, Russell selvitti Motorsportin mukaan Nu Silver Arrows Radio Show’ssa.
Russell myös pohdiskeli, etteivät nykyisin käytössä olevat F1-renkaat olisi sateella niin hyviä kuin aiemmin.
Sadetta voi tulla esimerkiksi Belgian GP:ssä, joka ajetaan ensi viikonloppuna. Russell tokaisi, ettei Belgian Spa-Francorchamps’n radalla voi heti ajaa esimerkiksi kuuluisaa Eau Rouge -mutkaa täysillä, jos sataa.
– Sateella täytyy olla joustava ja pystyttävä sopeutumaan.
Russell on kuluvan kauden MM-pistetaulukossa toisena 154 pisteellään, kärjessä on hänen 19-vuotias italialainen tallitoverinsa Kimi Antonelli 179 pisteellään.