Kommentti: Toto Wolffin painajainen toteutuu – Mercedes on katastrofin tiellä

Mercedes on kriisin kynnyksellä. Kuva: Taidgh Barron / Zuma / MVPhotos, CRISTOBAL HERRERA-ULASHKEVICH / EPA / AOP
Tiedätkö sen tunteen, kun kesken painajaisen tajuat, että olet nähnyt tämän unen ennenkin?
Mercedeksen tallipäällikölle Toto Wolffille on käynyt niin, vaikka hän on valveilla.
Tallin tähtikuljettajat Kimi Antonelli ja George Russell kalistelivat sapeleitaan ankarasti Kanadassa sekä lauantain sprintissä että sunnuntain osakilpailussa.
Kaksikko ei lopulta törmännyt toisiinsa, mutta Antonelli ajautui ulos radalta useita kertoja. Teini-ikäinen italialainen kuulutti tyrmistyneen mielipiteensä tiimiradiossa koko maailmalle, ja Wolff joutui toistuvasti hyppäämään linjoille rauhoitellakseen nuorta tähteään.

George Russell ja Kimi Antonelli testasivat äärirajoja Kanadassa. Kuva: SPP/ATP Bildagentur/Paolo Pedicelli/Shutterstock
Kuljettajat vakuuttivat Montrealin varikolla, että sprintin kiistat saatiin ratkottua tallin sisäisissä keskusteluissa. He sanoivat myös nauttivansa toisiaan vastaan kisaamisesta.
Russell koki kuitenkin sunnuntaina katastrofin, joka muutti kaiken. Teknisestä viasta johtuneen keskeytyksen myötä Antonellin MM-johto venyi jo 43 pisteeseen.
F1-faneille parivaljakon kaksinkamppailut tarjosivat huippuluokan draamaa. Wolffille Kanada näytti painajaisen ensimmäiset merkit.
Kukaan ei tiedä, miten tarina päättyy, mutta sekä Wolff että F1-kansa tuntevat tarinan seuraavan luvun. Russell ja Antonelli ovat kirjaimellisesti törmäyskurssilla. Niin käy aina, kun tallitoverit kilpailevat maailmanmestaruudesta ilman tallimääräyksiä.
Wolff koki sen itse kymmenen vuotta sitten. Lewis Hamiltonin ja Nico Rosbergin välinen taistelu muuttui niin myrkylliseksi, etteivät entiset ystävykset olleet lopulta edes puheväleissä.
On vaikea kuvitella, että omanarvontuntoinen britti tyytyisi pitämään kyynärpäänsä piilossa, kun hän ja Antonelli lähestyvät seuraavan kerran jarrutusta rinnakkain.
Tilanteesta tekee entistäkin herkullisemman – ja Mercedeksen näkökulmasta vaikeamman – se, että MM-sarjaa johtaa juuri Antonelli.

Kimi Antonelli on voittanut neljä osakilpailua peräkkäin. Kuva: CRISTOBAL HERRERA-ULASHKEVICH
Jos osat olisivat toisin päin ja sarjakärjessä viilettäisi kokenut Russell, tallin olisi helppo asettaa kuljettajilleen selkeät rajat ja jopa tallimääräykset. Teini-ikäinen Antonelli tyytyisi osaansa, koska hänellä ei olisi vaihtoehtoja.
Russell sen sijaan on 28-vuotias ja vakiinnuttanut asemansa huippukuljettajana. Tämä kausi on ensimmäinen, jolloin hän pääsee taistelemaan mestaruudesta sarjan parhaalla autolla. F1-sarjassa voimasuhteet voivat vaihtua nopeasti, joten kerta voi vallan hyvin jäädä myös ainoaksi.
On vaikea kuvitella, että omanarvontuntoinen britti tyytyisi pitämään kyynärpäänsä piilossa, kun hän ja Antonelli lähestyvät seuraavan kerran jarrutusta rinnakkain. Vaikka kautta on vielä reilusti jäljellä, piste-ero on jo nyt niin suuri, ettei Russellilla yksinkertaisesti ole enää varaa ottaa takkiin tallitoveriltaan.

George Russell jahtaa uransa ensimmäistä maailmanmestaruutta. Kuva: CRISTOBAL HERRERA-ULASHKEVICH
Antonelli puolestaan paljasti korttinsa Kanadassa. Johtuupa se sitten hänen iästään tai luonteestaan, 19-vuotias italialainen menettää radalla hermonsa helposti. MM-sarjan piikkipaikalla nuorukainen joutuu ennennäkemättömään paineeseen; sellaiseen, joka teki jäämiehenä pidetystä Oscar Piastrista viime syksynä B-luokan huumorikuskin.
Oman mausteensa soppaan tuo Antonellin kokemattomuus. Teini-ikäinen Max Verstappen vihasi häviämistä niin paljon, että hän turvautui kaksinkamppailuissa suorastaan vaarallisiin liikkeisiin. Antonellin tapauksessa kyse ei vaikuta olevan pahansuopaisuudesta, mutta muut kärkikuljettajat ovat kritisoineet tämän taitoja ajaa rengas rengasta vastaan turvallisesti.
– Kimi on aivan surkea rengas rengasta vasten. Taas hän liikkui jarrutuksen aikana, se on uskomatonta, Charles Leclerc tuskaili viimeksi Miamin osakilpailussa.
Viime kaudella McLaren hallitsi Piastrin ja Lando Norrisin kaksinkamppailun hämmästyttävän hyvin.
Siitä huolimatta parivaljakko törmäsi toisiinsa useita kertoja ja vain kaksikon välinen poikkeuksellinen dynamiikka esti täysmittaisen kriisin puhkeamisen. Norris on F1-tähdeksi epätavallisen leppoisa ja Piastri on rationaalisuudessaan järkähtämätön, myös hävitessään.
Mercedeksen tilanne on erilainen. Median edessä kaunopuheinen Russell on vuosien varrella osoittautunut kulisseissa häikäilemättömäksi peluriksi ja ohjaamossa Antonellin sisällä raivoaa esikuvansa Ayrton Sennan veroinen myrskytuuli.

Toto Wolff tietää, mihin tallitoverien keskinäinen kilpailu voi pahimmillaan johtaa. Kuva: Mps Agency
Wolff saa luultavasti huokaista hetkellisesti helpotuksesta, sillä seuraavassa osakilpailussa Monacossa on käytännössä mahdotonta ohittaa tai nousta edes toisen auton rinnalle.
Pian Russell ja Antonelli kuitenkin jälleen lähestyvät jarrutuspaikkaa rinta rinnan 300 kilometrin tuntinopeudella. He joutuvat tekemään sen tämän kauden aikana kymmeniä kertoja.
Ennemmin tai myöhemmin tuloksena on yhteentörmäys. Sen jälkeen hanskat tippuvat.
Pian Toto Wolffilla on jälleen käsissään kriisi, josta hän on nähnyt painajaisia kymmenen vuoden ajan.