Tuomas Heikkilän aika oli 13.30,64. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Suunnistajana tunnettu, mutta tänä kesänä kestävyysjuoksukentillä erinomaisesti esiintynyt Tuomas Heikkilä pääsi Euroopan laajuiseen yleisurheilun keskiöön miesten 5 000 metrin loppukilpailussa Birminghamissa.
Heikkilä johti miesten juoksuryhmää kilpailun alussa noin 1 400 metrin ajan. Hän juoksi koko kilpailun ajan omaa tasaista vauhtiaan ja ylitti maaliviivan 13. sijalla.
Heikkilä oli toivonut, että jokin kilpakumppani ottaisi kisassa vetovastuun. Itse ohjaksiin tarttunut suomalaisjuoksija jäi viiden sekunnin päähän ennätyksestään loppuajalla 13.30,64.
– Yritin pitää sellaista mukavaa vauhtia, etten täysin kuluttaisi itseäni. Kun muut juoksijat lopulta ohittivat minut, pysyin silti letkassa mukana. Siinä mielessä kilpailu sujui hyvin, Heikkilä kertasi.
Lopussa Heikkilä putosi Euroopan huippujuoksijoiden kyydistä.
– Tiesin kyllä, etten vain riitä, kun he aloittavat voimakkaan loppukirin.
Norjan juoksutähti Jakob Ingebrigtsen palasi Birminghamin areenalle pitkältä kilpailutauoltaan ja voitti 5 000 metrin Euroopan mestaruuden jo neljännen kerran peräkkäin. Heikkilä on harjoitellut jo vuosia samalla tavalla kuin Ingebrigtsen, joten juokseminen esikuvan kanssa samassa kilpailussa oli unohtumatonta.
– Tämä oli upea kokemus. En osaa vielä tässä vaiheessa syvemmin pohtia suoritustani. Elin hetkessä, Heikkilä sanoi.
Ingebrigtsenin voittoaika oli 13.15,29. Saksan Florian Bremm ja Ranskan Etienne Daguinos saavuttivat himmeämmät mitalit.