Asiantuntija: Infantino epäonnistui, koska halusi olla jalkapallon mafiapomo
Gianni Infantinon iso suunnitelma kariutui ainakin toistaiseksi. Video: Marko Suomalainen / IS
Lue tiivistelmä
Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino joutui perääntymään suunnitelmastaan MM-kisojen osittaisesta yksityistämisestä Uefan johtaman voimakkaan vastustuksen vuoksi.
Tampereen yliopiston dosentti Sami Kolamo arvioi, että suunnitelma kaatui Infantinon ylimielisyyteen, koska hän rakensi sen piilossa jalkapallomaailman päättäjiltä.
Kolamon mukaan Infantino halusi tehdä itsestään jalkapallon komissaarin eli koskemattoman ”mafiapomon” sijoittajaryhmänsä tuella.
Infantino ei Kolamon mukaan aio erota, mutta uskottavaa vastaehdokasta seuraavalle kaudelle ei ole tällä hetkellä näköpiirissä.
Näytä lisää
Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino joutui perääntymään suunnitelmassaan jalkapallon MM-kisojen osittaisesta yksityistämisestä.
Infantino esitteli tällä viikolla suunnitelmansa, Fifa Forward Enterprisen (FFE), jossa Fifan suurturnausten järjestäminen siirrettäisiin yksityisen yrityksen hallintaan. 21 prosentin vähemmistöosuus myytäisiin yksityiselle sijoittajaryhmälle. Ryhmä oli valmis maksamaan osuudestaan noin 3,65 miljardia euroa.
Fifan 211 jäsenmaata olisi saanut kukin ehdotuksessa noin 35 miljoonaa euroa kahden neljävuotiskauden aikana.
Euroopan jalkapalloliiton Uefan voimakas vastustus kuitenkin käänsi muun jalkapallomaailman Infantinon suunnitelmaa vastaan. Uefan jäsenet ilmoittivat boikotoivansa Fifan alaisia kilpailuja siihen saakka kunnes FFE kuopataan ja varmistetaan, ettei mitään vastaavaa ehdoteta uudestaan.
Tampereen yliopiston mediakulttuurin dosentti Sami Kolamo arvioi, että Infantinon suunnitelma kaatui Fifa-pomon ylimielisyyteen. ”Futistohtori” Kolamo arvioi, että sveitsiläinen Infantino yliarvioi suunnitelmansa kiinnostavuuden eikä Infantino sen vuoksi varmistanut selustaansa riittävällä tuella FFE:lle ennen ehdotuksen julkistamista.
– FFE rakennettiin piilossa maailman futispäättäjiltä. He ovat hyvin vaikutusvaltaisia ihmisiä, jotka eivät pidä siitä, että heidät ohitetaan suunnittelussa ja päätöksenteossa. Tämä näkyi ja kuului Aasian (AFC) ja Pohjois- sekä Keski-Amerikan (Concacaf) maanosaliittojen tiedotteissa. Lopulta Infantinolta puuttui se laaja kansainvälinen tuki, joka hänen edeltäjillään eli Joao Havelangella ja Sepp Blatterilla perinteisesti oli, Kolamo sanoo.

Gianni Infantinon rukouksiin ei vastattu. Kuva: Mark Pain / Alamy Stock Photo
Kolamo muistuttaa, että Havelangen ja Blatterin tuki perustui pitkälti AFC:n, Concacafin ja Afrikan CAF:n köyhempien futisvaltioiden tarpeiden täyttämiseen. Kun he kasvattivat futiksen yhteistä rahapottia ja jakoivat sitä avokätisesti pienemmille maille, ne myös tukivat puheenjohtajien villimpiäkin ehdotuksia varauksetta.
Infantinon usein kritisoitu läheisyys Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa näkyi Kolamon mielestä myös tavassa, jolla FFE esiteltiin Fifan jäsenmaille. Ajatuksena oli, että tässä on diili, ottakaa tai jättäkää. Siinä paljastui myös Infantinon heikkous.
– Havelange ja Blatter rakensivat verkostonsa jalkapallomaailman sisällä. He varmistivat, että heille lojaali lähipiiri oli vallassa maanosaliitoissa. Infantinolla ei näytä olevan samanlaista varauksetonta tukea jalkapallon sisällä, vaikka hänen asemansa Fifan puheenjohtajana olikin vankkumaton. Hän on rakentanut omat valtaverkostonsa jalkapallon ulkopuolella politiikan ja talouden maailmassa. Siitä kertoo sekin, että FFE:n sijoittajayhtiön taustahenkilöt olivat Trumpin lähipiiristä.
Kolamon mukaan Infantinon kymmenen vuoden takaisen valinnan aikaiset lupaukset Fifan siivoamisesta ja avoimuuden lisäämisestä eivät ole toteutuneet, vaikka Infantino ei olekaan onnistunut rakentamaan samanlaista rautaista sisäpiiriä kuin esimerkiksi Blatter.
Sen sijaan Infantino yritti FFE:llä rakentaa itsestään aivan uudenlaista jalkapallon ylijohtajaa. Hänestä olisi tullut Fifan puheenjohtajan roolin lisäksi FFE:n komissaari, eli hänen valtansa jalkapallon ytimessä olisi ollut merkittävää.
– Havelangen ja Blatterin aikaan puhuttiin Fifan mafiamaisuudesta, ja sen jopa totesi Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI omissa tutkimuksissaan viime vuosikymmenellä. Infantino halusi jalkapallon komissaariksi – kuin mafiapomoksi, joka on täysin koskematon sijoittajaryhmänsä tuella.
Nyt Infantino on heikentynyt muttei Kolamon mukaan katoa mihinkään.
– On aivan turha odottaa, että Infantino pyytäisi toimintaansa anteeksi tai että hän jättäisi paikkansa. Hän todennäköisesti ajattelee, että tässä vaan muut ihmiset eivät tajunneet hänen hienon suunnitelmansa upeutta. Se kertoo koko homman pohjana olevasta ylimielisyydestä.

Sami Kolamo yllättyi Infantinon heikosta politikoinnista. Kuva: Reijo Hietanen
Olennainen kysymys on, että mitä tapahtuu seuraavaksi.
Kolamo ei usko Infantinon katoavan mihinkään. Futistohtori odottaa, että Infantino yrittää seuraavaksi rakentaa uutta sellaista suunnitelmaa, jonka avulla saisi riittävän tuen puheenjohtajuudelleen.
– Infantino on varmasti puheenvuoroissaan paljon sovittelevampi ja myötämielisempi, mutta hän varmasti samalla selvittelee, onko olemassa tapaa saada esimerkiksi AFC tai Concacaf hänen tuekseen. Etelä-Amerikan Conmebolin tai CAF:n näkemyksiä FFE:stä emme kuulleet ollenkaan.
Uefa on tässäkin avainasemassa. Liitto vaati tuoreimmassa tiedotteessaan, että kaikki tulevat suunnitelmat mistään FFE:n kaltaisesta kuviosta kuopataan ja sinetöidään lopullisesti.
Uefalla on myös riittävästi arvovaltaa Kolamon mielestä pakottaa Infantino allekirjoittamaan asiakirja, jolla varmistettaisiin, ettei Fifa voi jatkossa yrittää eri tavalla vastaavanlaista kuviota.
Fifan seuraava puheenjohtajavaali järjestetään maaliskuussa 2027.
Heikentyneenäkin Infantino pysyy näillä näkymin Fifan johdossa. Uefa ilmoitti, että luottamus sveitsiläiseen on mennyt, mutta Kolamo muistuttaa, että pelkkä vastustaminen ei riitä. Tällä hetkellä tiedossa ei ole yhtäkään näkyvää, uskottavaa vastaehdokasta Infantinon seuraavalle jatkokaudelle.
– Tilanne voi toki muuttua hetkessä, mutta juuri nyt haastajaa ei ole näköpiirissä. Jotain ehdotuksia Infantinolta tulee varmasti, miten lisätä jalkapallon jo valmiiksi massiivisia rahavirtoja. Sillä hän voi jälleen saada tuttuja maanosaliittoja tuekseen.