Joonas Rinne voitti kymmenennen peräkkäisen SM-kultamitalinsa 1 500 metrillä.

Kotimaisissa maisemissa saavutettu virstanpylväs oli Joonas Rinteelle merkityksellinen hetki. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne on tänä kesänä menettänyt miesten 1 500 metrin Suomen ennätyksen Santtu Heikkiselle, mutta Kalevan kisoissa keskisuomalainen saavutti jo kymmenennen peräkkäisen SM-kultamitalinsa kyseisellä matkalla.

Perjantain kilpailusta muodostui kyttäilyjuoksu. Viimeisellä kierroksella Rinteen loppukiri oli tehokas, ja kello pysähtyi voittoaikaan 3.49,35. Heikkinen jäi hopealle vain 0,32 sekunnin erolla Rinteeseen. Joonas Kumpulainen sijoittui kolmanneksi.

Kotimaisissa maisemissa saavutettu virstanpylväs oli Rinteelle merkityksellinen hetki.

– Olin käynyt juoksun läpi kymmeniä kertoja ja koettanut valmistautua jokaiseen mahdolliseen taktiikkaan. Ajattelin, että Santtu tulee seuraamaan minua, mutta olin siihen varautunut. Pystyin lataamaan vielä viimeiselle sataselle, Rinne kertoi iloisena.

Tänä vuonna paluun huippuaikoihin tehnyt Heikkinen nappasi Rinteeltä 1 500 metrin SE-ajan kesäkuun lopulla tuloksella 3.34,89. Matkan SM-debyyttimestaruus odottaa vielä lempääläisjuoksijaa.

Miesten pituushyppyfinaalista kehittyi ennakkoasetelmien mukaisesti erittäin tasainen kilpailu. Konkari Kristian Pulli venytti viimeisellä kierroksella voittohypyn 784, ja nuori haastaja Kasperi Vehmaa jäi hopealle kahden sentin erolla. Otto Pulkkinen saavutti pronssia tuloksella 776.

YK