Kanada teki ennätystä MM-kilpailujen avausottelussaan.

Vaihdosta kentälle tullut Cyle Larin teki Kanadan maalin ja varmisti maan historian ensimmäisen pisteen MM-kilpailuissa. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Toronto Stadiumin yli 43 000 katsojan yleisö sai odottaa tasoitusmaalia pitkälle toiselle puoliajalle.

Jalkapallon miesten MM-kisojen kolmas isäntämaa Kanada teki merkittävän saavutuksen turnauksen avausottelussaan.

Kanada pelasi Bosnia-Hertsegovinan kanssa 1–1-tasapelin Torontossa. Tasapelillä se saavutti historiansa ensimmäisen pisteen MM-kilpailuissa.

Aikaisemmin Kanada on osallistunut MM-kilpailuihin vuosina 1986 ja 2022, jolloin se kärsi yhteensä kuusi tappiota.

Bosnia-Hertsegovina siirtyi ottelussa 21. minuutilla johtoon Jovo Lukicin puskumaalilla. Toronto Stadiumin yli 43 000 katsojan yleisö sai odottaa tasoitusmaalia pitkälle toiselle puoliajalle. Kanada oli useaan otteeseen lähellä tasoitusta, mutta vasta vaihdosta kentälle tullut Cyle Larin onnistui lopulta laukomaan pallon maaliin 78. minuutilla.

Kanadan turnaus jatkuu perjantaina maan toisessa kisakaupungissa Vancouverissa, missä vaahteranlehtipaidat kohtaavat Qatarin.

Kanada isännöi MM-kilpailuja yhdessä Yhdysvaltojen ja Meksikon kanssa.

jalkapallo