Kelvin Piresistä kehittyi SJK:ssa MM-tason pelaaja

Kelvin Pires on ollut viime vuosina jalkapalloliigan huipputason puolustajia. SASU JÄRNSTEDT / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

MM-kisapelaajan asema lisää kapverdeläisen Piresin arvoa. Menestyksekkäät suoritukset kisakentillä voivat avata mahdollisuuksia, joista puolustaja ei ole osannut edes haaveilla.

Jalkapallon miesten MM-kisoissa nähdään myös yksi pelaaja Suomen jalkapalloliigasta, kun Seinäjoen SJK:n Kelvin Pires valittiin Kap Verden maajoukkueeseen.

Valinta on merkittävä voitto myös suomalaiselle jalkapallolle: kotimaan pääsarjasta voi nousta maailman suurimmalle näyttämölle.

Pires on ollut viime vuodet jalkapalloliigan parhaimmistoa puolustajien keskuudessa. 26-vuotias puolustaja pelaa kolmatta kauttaan SJK:ssa, jossa hänestä on kehittynyt maajoukkuetason pelaaja.

Pires kertoo STT:n puhelinhaastattelussa Floridasta, että Suomessa on parempi pääsarja kuin sen maine antaa ymmärtää. Se tarjoaa erinomaisen kehitysalustan nuorille, tavoitteellisesti eteenpäin pyrkiville pelaajille. Siksi Pires halusi jatkaa SJK:ssa myös tällä kaudella, vaikka tammikuun siirtoikkunassa olisi ollut kiinnostusta muualta.

– Erityisesti SJK:ssa tuetaan nuoria kehittymään ja kasvamaan parhaaksi versioksi itsestään. Halusin pelata paljon ja ansaita paikan MM-kisoista, joten SJK:ssa jatkaminen oli minulle paras vaihtoehto, Pires selittää.

Hän korostaa, että suomalaisten tulisi seurata kotimaista jalkapalloa enemmän, jotta täällä ymmärrettäisiin pelin tason olevan korkea.

– On vaikeaa muodostaa mielipidettä, jos ei käy katsomassa pelejä, toppari toteaa.

Ikkuna kovempiin sarjoihin

Pires on kuitenkin rehellinen. On selvää, että jalkapalloliigan otteluita ei voi verrata tuleviin MM-kisoihin, joissa hän pääsee kohtaamaan maailman huippupelaajia. SJK:n tähti ei kuitenkaan pelkää haastetta, päinvastoin: tämä on suuri mahdollisuus.

– Pelin tempo on aivan eri tasoa, mutta siihen tottuu. Alussa voi olla hieman opettelua, mutta mitä enemmän pelaan, sitä paremmin pysyn vauhdissa mukana.

Piresillä on nyt ainutlaatuinen tilaisuus näyttää taitonsa suuremmille seuroille, jotka valmistautuvat kesän siirtoikkunaan. Pelkkä MM-kisapelaajan asema nostaa kapverdeläisen arvoa, mutta hyvät suoritukset kentällä voivat avata ovia, joista hän ei ole osannut edes unelmoida.

Piresiä voidaan pitää yhtenä jalkapalloliigan todennäköisimmistä kesän siirtyjistä. Heikkoa kautta pelaavan SJK:n kassaan saattaa kilahtaa merkittävä summa Suomen mittakaavassa. SJK saa tuntuvan korvauksen myös siitä, että Pires pelaa MM-kisoissa.

Vastassa Lamine Yamal

Floridassa maailmanmestaruuskisoihin valmistautuvan Kap Verden MM-urakka alkaa maanantaina, jolloin joukkue kohtaa H-lohkon ottelussa Atlantassa yhden suurimmista ennakkosuosikeista, Espanjan.

Kap Verden ja Espanjan lisäksi H-lohkossa pelaavat Uruguay ja Saudi-Arabia, joten Pires ja kumppanit kohtaavat äärimmäisen kovan haasteen.

Pelaavaan kokoonpanoon päästessään SJK:n pelaaja saa yrittää pysäyttää muun muassa Lamine Yamalin ja Nico Williamsin kaltaisia supertähtiä.

– Se ei vielä hermostuta, mutta voi olla, että pelin alla voi hieman jännittää, Pires naurahtaa.

– Mutta lähdemme aina voittamaan. Aivan sama, keitä on vastassa. Tämä on historiallinen hetki meille.

MM-kisapaikka on historiallinen koko maalle, sillä Kap Verde ei ole aiemmin päässyt MM-kisoihin. Pires kertoo, että koko maa elää ja hengittää jalkapalloa kisojen aikana.

– Se on vähän sama kuin jääkiekko Suomessa: koko maa on maajoukkueen tukena, Pires toteaa Kap Verdestä, jossa asuu runsaat puoli miljoonaa ihmistä.

jääkiekkojalkapalloYK