25-vuotias italialainen jalkapalloilija oli juuri kärsinyt kahden vuoden rangaistuksensa, kun hän syyllistyi jalkapallon MM-kisoissa tapahtumaan, joka tunnetaan Sarrian tragediana. Tuolloin monet ihmiset menivät shokkiin ja jalkapallon kauneus kärsi.
Vuohi
Tämä artikkeli on uuden urheilumedia Vuohen tuottama. Lisää Vuohen kertomuksia urheilusankaruudesta voit löytää osoitteesta ww.vuohi.fi.
Heinäkuun 5. päivä 1982 Paolo Rossi nousi Fiat Ducato -pakettiautoon, kiihdytti ja ajoi pahaa aavistamaton uhri yli. Tämän jälkeen 25-vuotias italialainen pysähtyi ja peruutti barcelonalaisella nurmella makaavan ruumiin yli.
Rossi oli juuri kärsinyt kahden vuoden rangaistuksen, jonka hän oli saanut vuonna 1980 osallisuudestaan vedonlyöntiskandaaliin.
Brasilialaisen uhrin nimi oli Jogo Bonito eli Kaunis Peli. Se edusti ihannetta jalkapallosta, johon liittyivät luovuus, tekninen taituruus, harhautukset, ilo ja vapaus.
Se saattoi olla kaikkien aikojen lumoavin maajoukkue.
Paolo Rossi myönsi kaiken. Kuvitus: Heidi Cantell, kuvat: Imago Sportfotodienst/AOP
Jogo Boniton vaientamisessa Rossia auttoi parikymmentä rikoskumppania, joiden tavoitteena oli voittaa jalkapallon maailmanmestaruus, mikä heiltä lopulta onnistuikin. Samalla perinteinen brasilialainen taitojalkapallo vaurioitui niin pahasti, että Rossin tekoa muistellaan yhä Sarrian tragediana.
Italian ja Brasilian ikonisessa ottelussa vuoden 1982 MM-kisoissa tiivistyi jalkapallon ikuinen vastakkainasettelu: viihdyttävä peli vastaan tulosta tuottava peli.
Brasilian joukkueessa oli uskomaton määrä taitoa ja karismaa: Zico, Falcao, Eder, Junior ja Socrates, joka koski palloon useammin kantapäillään kuin varpaillaan tai jalkapöydillään. Se saattoi olla kaikkien aikojen lumoavin maajoukkue. Sambafutarit iskivät upeita maaleja ja syöttöjä sekä nauttivat murskavoitosta seuraavaan.
Pragmaattinen Italia sen sijaan oli kuin varusmies – teki vain sen, mikä oli tarpeen. Italia oli pelannut neljä ottelua, joista se oli voittanut yhden.
Puolivälierälohko C:n viimeisessä ottelussa Brasilialle riitti tasapeli välieräpaikkaan, mutta Italia tarvitsi voiton. Rossi oli vapautunut ennen kisoja Totonero-sopupeliskandaalin aiheuttamasta kahden vuoden pelikiellosta eikä ollut tehnyt turnauksessa yhtäkään maalia.
Brasilian verkkoon Rossi iski kolme maalia Barcelonan Sarria-stadionilla, ja Italia voitti 3–2. Tulos oli sokki brasilialaisten lisäksi kaikille kauniin ja näyttävän jalkapallon ystäville.
Socrates oli varmasti helppo pitää tyytyväisenä uima-altaalla: työnsi toiseen kouraan drinkin ja toiseen tupakan.
Kysymys ei ollut siitä, että brasilialaisilla tähdillä olisi ollut suuret egot, joita päävalmentaja Tele Santana ei saanut hallintaan. Esimerkiksi Socrates oli varmasti helppo pitää tyytyväisenä uima-altaalla: työnsi toiseen kouraan drinkin ja toiseen tupakan.
Brasilialaiset pelaajat vain sattuivat olemaan allergisia tylsyydelle, kuten huolelliselle puolustamiselle sekä aikuiselle järkevyydelle, kuten pelin jäädyttämiselle. Vaikka Brasilialle riitti tasapeli, se haki ahnaasti lisämaaleja kummankin tasoitusosumansa jälkeenkin.
Jopa Paolo Rossin mielestä Brasilian vuoden 1982 MM-joukkue on yksi kaikkien aikojen parhaista jalkapallon historiassa. Junior, Falcao ja Zico juhlivat 1–1-tasoitusmaalia. Alamy/AOP
Brasilian ykköspelaaja oli Zico, numero 10.
Herra Zico, mitä oikein tapahtui Sarria-stadionilla?
Nykyään 73-vuotias Zico ei vastaa Vuohen puheluun, joten soitamme suomalaiselle Zicolle.
Italian ja Rossin suorittama yliajo 1982 aiheutti niin järkyttävän trauman, että jopa Suomen Zico menetti muistinsa.
”En kyllä ihan kauheasti muista sitä. Jotain kyllä, Rossi teki niitä maaleja…”, tamperelainen Ari ”Zico” Hjelm sanoo. Entinen mestaripelaaja ja -valmentaja Hjelm sai 16-vuotiaana lempinimensä alkuperäisen Zicon mukaan. Hjelm on aina rakastanut brasilialaista taitojalkapalloa.
Vaikka Suomen Zico ei muista katsoneensa televisiosta, kuinka Rossi pudotti kolmella maalillaan Brasilian Zicon jatkosta, hän tietää tarkalleen, miltä originaalista Zicosta tuntui 1982. Suomen Zico koki nimittäin lähes saman kohtalon kaksi vuotta myöhemmin.
Sanoitko silloin Ratinan kentällä kitkerästi Paolo Rossille, että kiitos, kun tapoit kauniin futiksen 1982?
Sarrian tragedian rekonstruktio järjestettiin 1984 Tampereen Ratinan stadionilla. Tuolloin Hjelm pelasi Tampereen Ilveksessä, joka kohtasi Euroopan cupissa Juventuksen, jonka tähtihyökkääjä Rossi oli. Tampereella Rossi teki kolme maalia Ilveksen verkkoon ja pudotti taas Zicon jatkosta.
Sanoitko silloin Ratinan kentällä kitkerästi Paolo Rossille, että kiitos, kun tapoit kauniin futiksen 1982?
”Ei siinä paljon juteltu, mutta siellä oli Juventuksella paljon muitakin kovia jätkiä, muun muassa Michel Platini.”
Hjelm sai myös tietää, miltä Rossista tuntui Barcelonassa 1982. Hjelm vei Suomen 1–0-johtoon, kun Suomi kohtasi Brasilian 1987 Palloliiton juhlaottelussa. Hän oli ensimmäinen suomalainen, joka teki maalin Brasiliaa vastaan. Alkuperäinen Zico ei pelannut tuolloin Brasilian joukkueessa, mikä harmitti Suomen Zicoa.
Hjelm on ollut jalkapallossa mukana kolmessa tärkeässä roolissa: pelaajana, valmentajana ja katsojana. Hänen suhteensa pelin kauneuteen ja viihdyttävyyteen muokkautui niiden roolien myötä.
Lapsena hän tietysti nautti hienoista tempuista. Näyttävyyden aiheuttama euforia kuitenkin vaihtui asenteeksi, jossa vain tuloksella oli merkitys sillä samalla hetkellä, kun nuori Hjelm koki ensimmäisen kerran 90-kiloisen vastustajan taklauksen edustusjoukkueen harjoituksissa.
”Se muuttuu, kun lentää kentällä kuin popcorn.”
Leonardo hölkkäsi puolustussuuntaan vain, jos oli eksynyt.
Socrates (edessä) piti itseään antiurheilijana. Hän opiskeli lääkäriksi ja määräsi itselleen kantapääsyöttöjä. Myös Junior oli moniosaaja. Hän pääsi opiskelemaan eläinlääketiedettä, mutta valitsi jalkapallon. 1982 Junior levytti maajoukkuesamba Voa Canarinhon, joka myi tuplaplatinaa Brasiliassa. Alamy/AOP
Brasilialaisten pelaajien vahvuus ja samalla heikkous on, että he pystyvät ammattilaisina pelatessaan parhaimmillaan säilyttämään lapsuudesta tutun hetkessä elämisen riemun ja onnistumisen ilon, jotka eurooppalaisilta yleensä karisevat viimeistään aikuisten otteluissa – kuten Hjelmille kävi.
Siinä missä stereotyyppinen brassipelaaja osaa hekumoida itse suorituksesta kentällä, eurooppalainen kollega nauttii ehkä enemmän lopputuloksesta, saavutuksesta.
”Junnuissa pelaaminen oli kivaa, toki miehissäkin, mutta aikuisena se tunne tulee eri asioista, siitä että pystyy menestymään. Kun peli muuttuu ammatiksi, muuttuu se tunnekin.”
Hjelmin syöksykierre kohti tuloskeskeisen jalkapallon mustaa ydintä kiihtyi, kun hänet palkattiin Saksan Bundesliigaan, Stuttgarter Kickersiin. Saksassa ei paljon viihdearvoja pohdittu.
”Ei. Siellä kaikki olivat valmentajasta lähtien niin kunnianhimoisia, että ei ollut muita vaihtoehtoja kuin menestyä. Ei ollut olemassa mitään muuta kuin tulos. Kuri oli tosi kova, ja joukkueen piti menestyä”, Hjelm sanoo.
Jatkuva julkisen nöyryytyksen pelkokin piiskasi pärjäämään.
”Siellä oli Bild-lehdessä joka matsin jälkeen kaikista pelaajista arvio yhdestä kuutoseen. Pahin arvio oli, että et ansaitse palkkaasi! Siitä voi jokainen kuvitella, kuinka kovaa ja raskasta se oli ja on henkisesti. Siinä oppi tulosvastuulliseksi, piti pelata ihan saatanan hyvin.”
Relegationsspiel! Saksassa jalkapallo oli vakava asia jo kasarilla. Alamy/AOP
Hjelmin kosketus brasilialaiseen jalkapallokulttuuriin kuitenkin säilyi myös Saksassa, kun hän siirtyi 2. Bundesliigan St. Pauliin. Joukkueessa pelasi brassihyökkääjä Leonardo, joka oli laiskahko, iloinen ja tehokas. Leonardo hölkkäsi puolustussuuntaan vain, jos oli eksynyt. Brasilialainen sai valmentajan pään helottamaan punaisena, mutta rento Leonardo tuli vaihdosta kentälle, kun muut olivat jo väsyneitä – ja teki paljon maaleja. Arvatkaa, ketä pelaajaa kannattajat rakastivat?
Valmentajat ihailevat pallonhallintaa, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä maalimäärien tai tuloksen kanssa.
Valmentajana Hjelm johdatti Tampere Unitedin kolme kertaa Suomen mestariksi. Seurajohto vaati valmentajalta tulosta, kannattajat sekä tulosta että viihdyttävää jalkapalloa. Valmentaja-Hjelm kuunteli seurajohtoa, vain menestyksellä oli merkitystä – toki sen saattoi saavuttaa eri tyyleillä, mutta Tampere Unitedin pelitapaan kauneus- tai viihdearvot eivät juuri vaikuttaneet, ainoastaan tehokkuus ja toimivuus ratkaisi.
Jalkapallon katsojana Hjelm ajattelee aivan toisin kuin pelaajana ja valmentajana. Yhtäkkiä pelin näyttävyydellä onkin valtavasti merkitystä. Hän ei kiinnostu voittavasta jalkapallosta, jos se on tylsää.
”Manchester City voitti vähän aikaa sitten kaiken, mihin osallistui, mutta en jaksanut katsella niiden pelejä, sillä se oli sellaista pallon pyörittämistä, syötellään ulkokaarella yhtä paljon taakse kuin eteen ja ollaan tyytyväisiä. Ärsyttää semmoinen pelityyli, kun puhutaan pallon hallinnasta omalla puoliskolla, ei sieltä ainakaan maaleja tehdä. Ja sitten valmentajat ihailevat pallonhallintaa, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä maalimäärien tai tuloksen kanssa.”
Hjelm nostaa Paris Saint-Germainin ja viime kauden Liverpoolin esimerkkeinä, joissa tehokkuus, kurinalaisuus ja viihdyttävyys muodostavat harmonisen liiton.
”PSG menee tosi kovaa eteenpäin. Viihdearvo tulee siitä, kun maalipaikkoja ja maaleja tulee enemmän. Liverpool pelasi 2025 tosi aggressiivista hyökkäyspeliä, jota oli kiva katsella. Molemmat ovat näyttäneet, että hyökkäävälläkin tyylillä voi tehdä tulosta.”
Menestystä jahdannut Brasilia järkevöityi ja eurooppalaistui – ja menetti osan taiteestaan.
Paolo Rossin ja hänen italialaisten rikoskumppaniensa kolkkaama Jogo Bonito eli Kaunis Peli virkosi. Se opetteli uudestaan kävelemään mutta ei enää toipunut aivan entiselleen. Vuoden 1982 tyylikkyyteen Brasilian maajoukkue ei ole kolarin jälkeen yltänyt, vaikka se voitti maailmanmestaruuden 1994 ja 2002.
Menestystä jahdannut Brasilia järkevöityi ja eurooppalaistui – ja menetti osan taiteestaan.
”Brasilian peli oli niin viihdyttävää ja hyvännäköistä silloin 1980-luvulla, ja vielä 1990-luvullakin. Mutta ei se ole nyt sellaista kuin ennen. Joku Socrates heitti kantapääkikan ainakin 50 kertaa pelissä. Ei brassijalkapallo ole enää sellaista.”
Modernissa jalkapallossa on yhä vähemmän tilaa taitelijoille.
”Ratkaisut pitää tehdä joukkuekeskeisesti, joukkueen sisäinen kuri on jo niin kova. Ei siellä paljon kantsukikkoja heitetä keskialueella, sitä eivät valmentajat katsele.”
Romanttisen välinpitämättömästi puolustamiseen suhtautuneen vanhan liiton brassifutiksen perinne on siis hiipunut?
”On se, ihan hirveästi. Kyllä nykyajan systemaattisuus, taktisuus ja kurinalaisuus vievät viihdearvoa pois. Vaikka PSG onkin kurinalainen mutta silti viihdyttävä katsella.”
<blockquote
