Kuvagalleria: Paluu jalkapallon MM-finaalin upeisiin hetkiin

Espanja juhli riemukkaasti vuoden 2026 jalkapallon maailmanmestaruutta. FRANCK FIFE

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa päättynyt miesten jalkapallon MM-finaali ei noussut lajin arvoturnausten huippuotteluiden joukkoon. Tunne, draama ja tilanteet ottelussa kuitenkin olivat läsnä.

Espanja voitti Argentiinan 1–0 jatkoajalle venyneessä ottelussa Ferran Torresin laukomalla voittomaalilla.

Palaa tästä MM-finaaliottelun tunnelmiin kuvien kera.

Loppuottelu pelattiin New Jerseyssä MetLife Stadiumilla, jonka kapasiteetti on 82 500 katsojaa. ELSA

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saapui stadionille helikopterilla. MANDEL NGAN

Näyttelijä Tom Cruise puhui avajaisseremoniassa ennen ottelun alkua. CARL RECINE

Argentiinalla ei ollut ottelussa juuri mahdollisuuksia Espanjaa vastaan, joka hallitsi taktista ja osin varovaista peliä. Ottelun varsinaisella peliajalla Argentiina ei saanut aikaan yhtään maalintekotilannetta, kun Espanja loi niitä yhteensä 15. Jatkoajalla Espanja loi paikkoja viisi Argentiinan kahta vastaan. Maaliodottama koko ottelussa oli Espanjalla 2,29 ja Argentiinalla vain 0,22.

Jo ensimmäisellä puoliajalla kamppailun luonne oli selvä. Espanja hallitsi peliä suurimman osan ajasta, kun taas hallitseva maailmanmestari Argentiina keskittyi puolustamiseen ja maalivahti Emiliano Martinezin torjuntoihin.

Kenties avauspuoliajan paras tilanne oli Espanjan Lamil Yamalilla, mutta Martinez onnistui torjumaan vasta 19-vuotiaan maailmantähden yrityksen.

Lamine Yamal harmitteli hukattua mahdollisuuttaan heiluttaa maaliverkkoa. CARL RECINE

MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi valittu Espanjan keskikenttäpelaaja Rodri (vas.) taisteli pallosta Argentiinan keskikenttäpelaajan Enzo Fernandezin kanssa. Fernandez sai ottelussa kaksi keltaista korttia ja ajettiin punaisella kortilla ulos pelistä. JUAN MABROMATA

Espanjan prinsessa Leonor (vas.) ja prinsessa Sofia seurasivat ottelua katsomossa. FRANCK FIFE

Maailmantähteä Lionel Messiä rikottiin useaan otteeseen ottelun aikana, eikä Messi päässyt parhaalle tasolleen. Espanjan Alex Baena auttoi Messiä ylös herrasmiesmäisesti. PATRICIA DE MELO MOREIRA

Turnauksen parhaimmistoon laitapuolustajien osalta lukeutunut Espanjan Marc Cucurella (vas.) taisteli pallosta Argentiinan Enzo Fernandezin kanssa. LARS BARON

Tästä tilanteesta heilahti keltainen kortti Argentiinan Lisandro Martinezille hänen taklattuaan Espanjan Mikel Oyarzabalia. DAVID RAMOS

Ronaldinho (vas.), Madonna ja Ronaldo esiintyivät ottelun puoliajan esityksessä. CARL RECINE

Ottelun toinen puoliaika ei juuri eronnut ensimmäisestä. Argentiina puolusti syvällä ja onnistui pitämään Espanjan poissa maalinteosta varsinaisen peliajan loppuun asti. Espanjan paine oli kuitenkin kova myös läpi toisen puoliajan, eikä Argentiinan hyökkäyspelistä näyttänyt tulevan juuri mitään.

Argentiinan Lionel Messi (oik.) ja Espanjan puolustava keskikenttäpelaaja Fabian Ruiz taistelivat pallosta. FRANCK FIFE

Punainen kortti nousi Argentiinan Enzo Fernandezille aivan varsinaisen peliajan lopussa. POOL

Ottelussa nähtiin useita hässäköitä ja tunteiden nousua pintaan. PEDRO UGARTE

Vaihdosta kentälle tullut Espanjan Mikel Merino pääsi paikkaan, mutta maalivahti Emiliano Martinez torjui. JUSTIN SETTERFIELD

David Beckham, Victoria Beckham ja heidän poikansa Cruz Beckham (kesk.) seurasivat ottelua. CHARLY TRIBALLEAU

Ottelun jatkoajalle mentiin tasatilanteessa 0–0. Argentiina joutui aloittamaan jatkoajan miesvajaalla, sillä Enzo Fernandezille näytettiin punaista korttia aivan varsinaisen peliajan lopulla.

Espanja jatkoi voimakasta painostustaan, ja jatkoajan ensimmäisellä puoliajalla joukkue luuli siirtyneensä johtoon. Nico Wlliamsin maali kuitenkin hylättiin, kun erotuomari Slavko Vincis näki tilanteessa rikkeen.

Ottelu ratkesi, kun puolustaja Pedro Porro keskitti rangaistusalueelle. Vaihdosta sisään tullut Williams puski pallon nerokkaasti takaisin maalin eteen, josta Ferran Torres laukoi pallon vasemmalla jalallaan ohi Emiliano Martinezin.

Argentiina yritti vielä painostaa ottelun lopussa ja loi pari maalipaikkaa. Espanja kuitenkin juhli pian ansaittua maailmanmestaruuttaan.

Espanjan Nico Williams tuulettaa jatkoajalla laukomaansa maalia, mutta osuma hylättiin, sillä erotuomari Slavko Vincic näki tilanteessa rikkeen. CARL RECINE

Ferran Torres laukoi ottelun ainoan hyväksytyn maalin vastustamattomasti Argentiinan maaliin. JUSTIN SETTERFIELD

Maalia tuuletettiin sen arvon mukaisesti. DAVID RAMOS

Loppuvihellys nosti tunteet pintaan. Edessä Espanjan Lamine Yamal. JUSTIN SETTERFIELD

Argentiina ei pystynyt uusimaan MM-kultaansa. Edessä Lionel Messi. CARL RECINE

Espanjalaiskatsomossa oli aihetta suureen juhlaan. ANGELA WEISS

Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump. DAVID RAMOS

Espanja nosteli voitt

jalkapalloYK