LeBron James on pelannut NBA:ssa peräti 23 kautta. EPA/AOP
NBA:n ikoni LeBron James, 41, ei ole vielä ilmoittanut, jatkuuko hänen pitkä uransa ensi kaudella. Jamesin ympärillä liikkuvat siirtohuhut ovat kuitenkin saaneet uutta vauhtia.
Yahoo Sportsin NBA-toimittaja Kevin O’Connorin mukaan Golden State Warriors on kiinnostunut hankkimaan Los Angeles Lakersia edustaneen Jamesin sekä Washington Wizardin tähden Anthony Davisin. James liittyisi Warriorsiin vapaana agenttina, mutta Davisista seura joutuisi maksamaan merkittävän siirtokorvauksen.
Lakers ei ole tarjonnut Jamesille jatkosopimusta, eikä mikään toistaiseksi viittaa siihen, että hän jatkaisi seurassa. Vapaiden agenttien markkinat avautuvat tiistaina.
O’Connorin mukaan Warriors toivoo, että Davisin mahdollinen hankinta auttaisi houkuttelemaan Jamesin Los Angelesista Bay Arealle. Davis ja James olivat Lakersissa joukkuekavereita vuosina 2019–2025 ja juhlivat yhdessä NBA-mestaruutta vuonna 2020.
Jos James päättää jatkaa uraansa ja siirtyy Warriorsiin, hän pelaisi ensimmäistä kertaa samassa NBA-joukkueessa toisen sarjan legendan, 38-vuotiaan Stephen Curryn, kanssa. Yhdysvaltalaiskaksikko on koko uransa ajan kilpaillut keskenään huipputasolla.
Uskomattomista heittotaidoistaan tunnettu Curry on edustanut Warriorsia kaudesta 2009–10 lähtien.
James on pelannut Lakersissa edelliset kahdeksan kautta. Iästään huolimatta hän pelasi viime kauden läpi 21 pisteen keskiarvolla. Pudotuspeleissä Lakers eteni toiselle kierrokselle asti.
Urallaan James on edustanut myös Cleveland Cavaliersia ja Miami Heatia. Kaikkien aikojen pistekuningas on voittanut neljä NBA-mestaruutta.